Juhannuskuvia

Meillä vietettiin juhannusta kahdella eri mökillä eli maakuntamatkailun merkeissä. Saaga nautti täysillä, kun sai olla kokonaiset neljä päivää irti ja juoksennella ja uida ihan vapaasti. Sunnuntaina oli jo koirakin ihan väsynyt: kun se huomasi, että alan pakkailemaan autoa kotiin lähtöä varten, meni se autoon istumaan ja odotti pääsyä takaisin kaupunkiin. 

Tässä Saagan juhannus kuviin tiivistettynä. Ei kovin monipuoliselta näytä: uintia, uintia, keppejä, uintia. Koirat ovat niin vilpittömiä ja osaavat nauttia pienistä asioista, pitäisikö meidänkin ottaa niistä mallia?

Laiduntamista.

Tiput. Saaga lähti uimalla noiden pienten perään, onneksi niiden emo älysi
harhauttaa Saagan esittämällä haavakkoa ja uitatti Saagaa varmaan 500m
meidän lahden pohjaa pitkin. (Tämän kuvan laatu on aika huono, kun piti zoomata
kameralla niin paljon, eikä se suostunut enää tarkentamaan)

Paluu tyhjin tassuin sorsanpyyntiretkeltä.

Kepit on parasta. Jos ei ole muuta tekemistä, aina voi etsiä kepin ja jyrsiä sitä.

Tai sitten voi odottaa, että joku heittää kepin.

Kun Saaga oli monta päivää juoksennellut, alkoi vauhti jo pikkuhiljaa hiljentyä.
Saagan silmäkulmista huomaa, että myös itikoita oli paljon.

Meillä oli ainakin todella mukava ja rauhallinen juhannus. Myös kelit helli meitä täällä Itä-Suomessa. Nyt taas jaksaa hetken ahertaa arjen parissa. 

- Leena

Takaisin maan pinnalle

Viikko sitten oltiin taas vaihteeksi mejäkokeissa. Tällä kertaa kokeen tarjosi meidän oma seura eli Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistys. Koska kuulun itsekin kyseisen järjestön mejätoimikuntaan, yritin myös vähän siinä sivussa autella olevinaan talkoolaisena. 

Lauantain ohjelma oli tuttu: jälkienteko. Sain jälkiparikseni Marin, jonka kanssa olemme käyneet treenailemassakin toisinaan. Meidän oli määrä tehdä AVO ja VOI -jäljet. VOI -jäljen tekeminen ei mennyt meillä ihan putkeen: jostain syystä suunnistus meni aivan piloille ja ainakin viisi kilometriä vaelleltuamme ja yritettyämme korjata jälkeä, aloitimme alusta ja teimme jäljen kokonaan uudelle kohdalle (onneksi oli se varajälki). Se onnistui ongelmitta ja AVOkin saatiin sitten ihan kunnialla tehtyä. Olipa aika rankka lauantai, mutta onneksi meillä riitti vielä kotimatkallekin huumoria, vaikka epätoivokin iski välillä. 

Tällainen oli miun opastama jälki, ymmärrätte varmaan? ;)

Sunnuntai oli jälleen koepäivä. Kaikki koirat läpäisivät laukauksensietotestin ja tunnistusmerkintä"ratsian". Saaga jäljesti oman ryhmänsä ensimmäisenä. Tuomariksi meille sattui Markku Hassinen, joka tuomaroi viime kesänä meidän ihan ensimmäisen kokeen. 

Meillä sattui tavallaan aika huono tuuri jäljen suhteen, koska siitä oli kulkenut yön/aamun aikana ilmeisesti useampikin hirvi. Senhän tietää, että hirven (tai minkä tahansa muunkin eläimen) tuoreille jäljille Saaga lähtee, jos vain on mahdollisuus. Niinhän siinä sitten kävi, kolme kertaa. Tuloksena siis VOI0 kolmen hukan seurauksena. Vähän pisti keljuttamaan, että viimeisellä hukalla ollessamme (kun tuomarikaan ei enää tullut mukaan) Saaga kävi merkkaamassa oikean hirven oikean makauksen. Eipähän siinä, idean on koira ilmeisesti ymmärtänyt... 

Koemaastot olivat hyvin vaihtelevia: välillä oli tällaista ihan kelpokulkuista
maastoa, välillä lähes läpipääsemätöntä ryteikköä. Eli siis loistavaa mejä-
maastoa.

Vaikka tuloksena oli nolla, ei se alkuharmistuksen jälkeen oikeastaan edes lopulta ärsyttänyt. Todella tyytyväinen olen siihen, että Saaga selvitti katkokulman ongelmitta! Katkokulma oli se asia, jota eniten jännitin. Eipähän tarvitse seuraavassa kokeessa sitä miettiä. Lisäksi oli täysin odotettavissa myös se, että tosiaan oikeiden eläinten jälkien tullessa vastaan, Saaga kyllä lähtee niille. Osittainhan sitä on metällä siihen rohkaistukin, mutta toisaalta hyvän jälkikoiran kyllä pitäisi pystyä jatkamaan verijäljellä, vaikka vastaan tulisi mitkä jäljet. 

Turha harmitella myöskään sen takia, että taisipa aika moni muukin koira saada kyseisestä kokeesta nollan samasta syystä, kuin Saagakin. Mejä on kyllä sellainen laji, ettei ikinä voi tietää mitä tapahtuu. Joskus menee huonommin, joskus paremmin. Aika hauska oli vieläpä se, että viikko ennen koetta kävimme tekemässä Saagalle VOI -jäljen, jossa se merkkasi jok'ikisen makauksen. Kokeessa ei tainnut merkata yhtäkään (lukuun ottamatta sitä oikeaa, heh...). 

Saaga ja treenikaveri Jiro mejätreenien jälkeen.

Saagan arvostelu:

Lähtömakaus nuuhkaistaan ja siitä ohjattuna innokkaasti jäljelle. Saaga aloittaa etenevän polveilevan jäljestyksen ja näin edetään ensimmäinen makaus ylittäen aina hirven jälkien tullessa eteen hyvin. Nuo jäljet vievät suoraan pois jälkiuralta, ensimmäinen hukka. Osoitetaan uusi alku ja siitä hyvin katkokulmalle, koira hakee oikealta ja vasemmalta ja löytää jäljen jatkon. Toisen osuuden heti alussa vasemmalle hakulenkki. Polveillen ja lenkein edetään toisen makauksen ylitykseen. Kohta tämän jälkeen koira poistuu vasemmalle kauas jäljestä, toinen hukka. Osoitetaan uusi alku ja toinen kulma mennään tarkasti. Heti kolmannen osuuden alussa riistan hajut vievät taas koiraa oikealle kauas jälkiuralta. Tuomari keskeyttää tänään kokeen. Melko vauhdikas nuori jäljestäjä oli tänään innostuneempi riistan hajuista. 

Tuloksella myö ei juhlita, mutta yks positiivinen juttu meille kyllä tapahtui tuolla reissulla. Se innostaa jatkamaan edelleen ja yrittämään uudestaan. Saimme nimittäin Konstan Kuppi -kiertopalkinnon. (Palkinto jaetaan vuosittain kauden ensimmäisessä Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistyksen järjestämässä MEJÄ-kokeessa voittajaluokan noutajalle. --- Tuomari valitsee palkinnonsaajan tsemppi-periaatteella eli palkinto on eräänlainen kannustus koirakolle tuomarin valitseman kriteerin perusteella.) Meidän peruste oli hyvä aloitteleva koira. 

Meidän saama kiertopalkinto. On se hieno.

Summa summarum: turha jossitella, nää on näitä. Saaga on vielä nuori, kyllä se kerkiää opetella. Ihan hyvä oli välillä palata maan pinnalle itsekin. Tästä on suunta vain ylöspäin! 

Sittenpä vielä pikaisesti muista aiheista, kuin vain mejästä. Ilmotin Saagan labradorien erikoisnäyttelyyn Kuopioon. Toivotaan, että tällä kertaa jopa päästään. Viime näyttelythän meillä peruuntui sen käpyepisodin vuoksi. Yritin tässä yksi ilta vähän kokeilla, että osaako se enää seisoakaan paikallaan. Hyvinhän se onnistui muuten, mutta katsokaa tota häntää! En tiedä, mitä sille pitäisi tehdä, että saisi sen laskemaan vähän alaspäin. :D Loppuun laitan sitten vielä vähän muitakin kuvia viime päiviltä. 

Hyvää juhannusta kaikille! 

- Leena

Häntä?

Meidän ahkera puutarha-apuri.

"Lenkillä"

Saaga tykkää myös grillaamisesta. Meillä ei nimittäin pihvit grillistä karkaa.