Sorsan pyyntiä

20.8 alkoi sorsan metsästys (johan mieki alan kummasti näitä päivämääriä oppimaan!) ja tottakai Joni kovana sorsamiehenä oli Saagan ja kavereittensa kanssa passissa heti kun kello kilahti tasan. Lintuhavaintoja oli vähän, koirakin jo meinas hermostua kun ei ollut tekemistä. Pojat näki muutaman sorsan, jotka Joni sai alas ja Saagakin pääs siis tositoimiin. Toinen sorsa tippui todella pahaan paikkaan ja kaikki oli varmoja, että se sorsa jäi sinne. Eipä mitä, kuulkaa! Sieltä se koira kävi hakemassa ensimmäisen sorsan ja sitten aikansa etittyä toi myös sen toisen! Ja noudot olivat täydellisiä: koira odotti, että Joni ampui rauhassa, odotti käskyä, kävi hakemassa ja toi syliin asti. 

Alotuksen jälkeen sorsametsällä on käyty vuoroin Ilomantsissa, vuoroin täällä Joensuun metsästysalueilla. Minuu on yllättäny se kuinka hyvin tuo koira toimii. Vesityöskentelyssä sillä ei ole oikeestaan mitään ongelmaa. Saaga on periksi antamaton koira, joka vaikka ui haavoittuneen sorsan perässä niin kauan kunnes se saa sen kiinni. 

Aikaisemmin oon puhunu siitä, että Saagalla on aika suppea hakualue. Nyt se on kuitenkin tuon metätyksen myötä älynnyt laajentaa hakuaan. Mie oikeestaan vähän aiemmin pohdiskelinkin, että kyllä se haku varmaan laajentuu kun se pääsee tositoimiin ja sille loksahtaa se jutun juju. Niinhän siinä onkin käynyt. Sanosin kuitenkin vielä, että treeniä ja kokemusta lisää (tosin ne on kaks asiaa mitä ei varmaan ikinä voi olla tarpeeks). 

Saaga ja sen ensimmäisten kunnollisten noutojen saaliit.

Suuntia ollaan yritetty myös tässä syksyn myötä opettaa Saagalle. Eli kun kädellä näyttää koiralle mihin suuntaan riista on hävinnyt, sen pitäis sinne päin lähtee ettimään. Sivulle päin (oikealle ja vasemmalle) ohjausta Saaga onkin jo aika hyvin alkanut ymmärtämään, mutta "eteen" -käsky on vielä aina vähän tuurin varassa. Toisaalta, myö ollaan näitä asioita vasta muutama viikko tässä kunnolla harjoteltu käytännössä, että eiköhän siinäkin suhteessa kehitystä tule vielä tapahtumaan.

Tuossa koirassa on yks ainut miinus: se kuumuu metällä tosi nopeasti, jonka vuoksi se on jo muutaman kerran lähtenyt noutamaan paukusta. Sitä se ei todellakaan saisi tehdä. Ei se mitään, kielto perään ja joka kerta se on jäänyt sitten odottamaan lupaa. Ja se kuitenkin rauhottuu aina odotteluaikoina. Luulen, että tääkin asia korjaantuu kokemuksen ja harjoittelun kautta.

Mie oon noilla metätysreissuilla ollut muutaman kerran mukana, ja miun mielestä on ollut tajuttoman hienoa seurata Jonin ja Saagan yhteistyötä. Ne on oppinut kyllä molemmat lukemaan toinen toistansa erittäin hyvin, ja myös toimimaan sen tavoin. Ja kyllä toi koira tekee töitä pääsääntöisesti erittäin hyvin, tunnollisesti ja, mikä parasta: se on aivan innoissaan siitä!

Joni ja Saaga. 

Ainiin, miun pitää kertoa vielä yks hauska juttu, minkä toi meiän höpsö koira oli keksinyt tuolla Ilomantsissa metällä ollessaan. Mie en todella tiiä onko tää hyvä vai huono juttu, mutta lähinnä tää minuu vaan huvittaa (vaikka veikkaan, ettei noutaja sais näin todellakaan tehdä)... Sorsapassissa ollessaan Joni oli yllättynyt kun Saaga oli tullut luokse suussaan ELÄVÄ sorsa. No ei mitään, ehkä se oli haavakko, vaikkei siinä ruhjeita näkynytkään. Seuratessa koiran liikkeitä huomattiin, että Saaga teki kaislikossa laajan ringin, ja lähti aina ringin "aloituspisteestä" hiipimään kohti syömässä ollutta sorsaa ja otti sen suuhunsa! Sitten se taas tyytyväisenä toi sorsan lähes ehjänä Jonin luokse (kyllä se on siitä kovasti joutunut pitämään kiinni, kun lintuparka on pyristellyt vastaan. Ei lihassa näkynyt kuin pieniä "mustelmia" eikä Saaga sentään ravistellut/muuten "tappanut" niitä). Sorsaparat ei olleet edes ehtineet älytä mitään ennenkun vasta koiran suussa.. Huhhuh. Se siis piiritti yksin syömässä olevia sorsia, joita pojat eivät kaislikolta huomanneet. Se toi tällä tavalla yhteensä kolme sorsaa. Niiden lisäksi kaks oli säikähtänyt ja lähtenyt lentoon, mutta pojat sai ne ammuttua.

Mie nyt korostan, että en kato tapahtunutta itse kovin hyvällä, mutta koira on koira. Ei sitä voi torua siitä, että se tuo sorsan luokse (vieläpä ehjänä!) ja kun kukaan ei edes eka älynnyt, mitä se puuhaa. Ehkä mie laitan tapahtuneen Saagan huumorintajun piikkiin...

Sorsapassiin menossa.

Tuo meidän koira taitaa oikeesti olla vielä vähän hullu. Ja en kyllä toivo, että se tuolla samalla tavalla jatkaa tuota touhuaan (tai siis lähinnä tuota oma-alotteista sorsan pyyntiä), mutta aika huvittavaa silti. Ja koirallahan on ikää vasta reilu vuosi. 

Metsästysreissun jälkeen.

Noh katotaan, mitä se jatkossa keksii....

- Leena

Kuinkas mejä-kokeessa kävikään...

Hyvinhän siellä kävi. Oltiin siis mejä-kokeessa, tällä kertaa Nurmeksessa. Koe oli Itä-Suomen Mäyräkoirat ry:n järjestämä seitsemäntoista koirakon koe. Onneksi tuomareita oli kolme: ylituomarina Markku Hassinen (joka tuomaroi meidän viime kokeen), lisäksi Marja-Maija Pyykkönen ja Martti Hirvonen. 

Kokeeseen pääsy tuli meille aika yllätyksenä: perjantaina tuli viesti, jotta nyt olis AVO-luokan paikka auki. Eipä se auttanut kun pakata tavarat valmiiksi ja lauantaiaamuna mänöks kohti Nurmesta. Tällä kertaa otin myös koiran jo lauantaina mukaan, koska koepaikalla oli mahdollisuus yöpyä. Jälkien (ja tuomareiden) arpomisen jälkeen lähdettiin sit maastoon suunnistamaan ja vetämään verisieniä. Onneksi sattu tosi hyvät kelit, eikä ollut niin kuuma kun viimeksi. Illalla sit saunottiin ja käytiin ihan hyvissä ajoin nukkumaan (meitä ei onneks ollu sisällä nukkumassa kun kolme koiraa omistajineen + tuomarit, joten todella rauhassa sai nukkua).

Saaga ei koepaikalla onneksi stressaa, vaikka odottelua onkin paljon.

Sunnuntaina ylituomarin puhuttelun jälkeen oli laukauksen sietotesti, josta Saaga suoriutui normaaliin tapaansa hyvin. Se kun ei hirveesti laukauksista välitä, saa vaikka vieressä ampua niin hyvä jos korvaansa enää viitsii letkauttaa. Noo sitten eikun koira kyytiin ja jäljelle! Meille sattui nimittäin eka jälki ja tuomariksi Marja-Maija. 

Huomasin heti kun menin autolla jäljen alkuun, että Saaga oli todella rauhallinen. Ihan ihmettelin asiaa, koska vielä jälkivaljaita päälle laitettaessakaan Saaga ei alkanut höseltää, niinkuin yleensä. Olin tästä tietenkin todella tyytyväinen. Vähän koira toki veti jäljen alkuun mentäessä, mutta innostus ei miun mielestä ole todellakaan pahitteeksi. Tutkittiin alkumakaus, ja aika nopsakkaan Saaga sit lähti jäljestämään. Nyt muistin pitää koiran lyhyellä ja ohjata sitä sen sallitun ensimmäiset 10m. Tästä sainkin sitten tuomarilta kehuja jäljestyksen jälkeen. Muuten jäjestys meni tosi hyvin ja rauhassa: minun ei tarvinnut liinan päässä paljoa jarrutella. Rehellisesti voin sanoa, ettei tällä kertaa minuu jännittänyt läheskään niin paljon kuin viimeksi (tilanne oli tuttu) ja varmaan myös Saagan rauhallisuus vähensi omaa jännitystäni.

Sorkan löydyttyä Saagan päivän työ olikin tehty. Tuomari kehui koiraa todella lupaavaksi nuoreksi jäljestäjäksi. Palkitsin koiran ruualla ja annoin FitDogin palautusjuomaa. Muutaman muun suorituksen jälkeen mie kävinkin sitten opastamassa oma tekemäni jäljen, minkä jälkeen alkoikin sitten odottelu. Mejä-kokeessa odotusajat ovat melko pitkiä, mutta se kuuluu lajiin. Iltapäivästä tuomarit kertoivat tulokset ja antoivat arvostelut. Saagan tulos oli AVO1 45/50p! Olin tuloksesta tottakai erittäin iloinen. 

Suorituksen jälkeen. 

Tässäpä Saagan arvostelu ja pisteet (45/50p):

Jäjestämishalukkuus 6/6
Jäljestämisvarmuus 11/12
Työskentelyn etenevyys 10/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien selvittämiskyky ja tiedottaminen 10/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5

Koira ohjataan alkumakaukselle, nopea nuuskaisu. Alkaa sopivavauhtinen jäljestys. Puolimatkassa linnunjäljet pyörittävät koiraa. Ensimmäinen makaus vierestä ohi kulma haetaan pienellä lenkillä. Toinen osuus hyvää lähes jäljen päällä tapahtuvaa jäljestystä. Toinen makaus merkataan ja kulma pienellä lenkillä. Kolmas osuus osa matkaa jäljen vieressä jäljen suuntaisesti. Sorkka löytyy ja omitaan. Erinomainen suoritus, jossa alkumakaus ja toinen makaus voisi olla huolellisemmin osoitettu. 

Kaiken kaikkiaan oli jälleen todella mukava viikonloppu. Kokeen järjestelyt toimivat erittäin hyvin, vaikka koirakoita oli paljon. 

Kiitos ja kumarrus!

- Leena 

ps. Nyt Saaga onkin Jonin kanssa sorsan metällä, joten ensi kerralla tuleekin tekstiä siitä, kuinka Saaga siellä suoriutui! 

Kyyhkyn aloitus ja ensimmäinen nouto

Kyyhkyn metsästys alkoi 10.8 ja se olikin Saagan (ja myös miun!!) ensimmäinen kerta oikealla metällä. Joni oli tietenkin aseen kanssa veljensä ja serkkunsa kanssa, mie olin lähinnä turistina mukana. Oltiin metällä siis Ilomantsissa.

Mentiin kyyhkypassiin heti aamusta aikasin. Alussa Saaga juoksenteli höpelönä ympäriinsä lähinnä iloisena siitä, että saa olla irti. Pojathan pääskin paukulle aika monesti, mutta kyyhkyset veti pidemmän korren. Mie lähin sunnuntaina kotiin, mutta Joni ja Saaga jäi vielä Ilomantsiin aikomuksena mennä maanantaiaamuna passiin taas. 

Meidän riistatutka ilmoittaa haukulla heti kun
havaitsee riistaa lähellä tietä ;) 

Valmiina hommiin.

Maanantaiaamuna Joni saikin yhden linnun alas, mutta lintu jäi haavakoksi. Saagaa se ei kuitenkaan haitannut, eli eikun lintua kohti. Kyyhky ilmeisesti antoi Saagalle vähän nenille, kun koira ulahti päästyään linnun luo. Noo sekään ei koiraa lannistanut, vaan Saaga (lievästi sanottuna) ravisteli lintua. Noutaja ei tietenkään missään nimessä ikinä saa tehdä niin, vaikka lintu olis kuinka haavakko. Ei se Joni ollut siinä ehtinyt kieltääkään sitä, ja oli Saaga kuitenkin linnun lopulta tuonut. 

Ei niitä kyyhkyjä kuitenkaan koko aikaa taivaalla lennellyt, vaikka tästä tekstistä semmosen käsityksen ehkä saa. Välillä jouduttiin odottelemaan pitkäänkin, ja kyllä koirakin lopulta malttoi ihan paikallaankin olla kun älysi, ettei koko aikaa kannata höyrytä. Maanantaiaamuna koira oli ollut kuulemma oikein passimiehen unelma. 

Sivulla.

Ennen...

... ja jälkeen sen kun Saaga kävi mutaojassa kaulaansa myöten.

Vaikka reissusta ei nyt tullut kun yksi lintu, oli se hyvää opetusta koiralle. Varsinkin passikäyttäytymistä se sai opetella. En ole siitä kyyhkyn ravistelusta kovin huolissani vielä, sillä kyseessä on kuitenkin nuori koira, joka oli ekaa kertaa metsällä ja nouti ensimmäistä kertaa tositilanteessa. Olen oikeastaan iloinen siitä, ettei Saaga pelännyt haavakkoa. 

#passiselfie

Seuraavan kerran Saaga meneekin sitten sorsan aloitukseen. Siitä sitten enempi.
- Leena