Saaga alias Google

Saaga on saanut lisänimen liittyen sen metsästysharrastukseen: Google eli hakukone. Nimi on oikeastaan appiukon omalle koiralleen keksimä, mutta Joni käyttää nimeä Saagallakin. Kuten tällaisilla lisänimillä yleensä on tapana, on myös tässä tapauksessa sillä jokin tarina. 

Viime syksy oli ensimmäinen, jolloin Saaga oli metsällä mukana tositoimissa. Jo tuolloin päivittelin blogissa, että hakuetäisyyttä tulisi saada lisää. Tämän kesän räkättijahdin myötä Saaga on saanut luottamusta itseään sekä ohjaajaa (Jonia) kohtaan, minkä johdosta myös hakuetäisyys on lisääntynyt huomattavasti. Haastavissa olosuhteissa Saaga on myös oppinut kiitettävästi käyttämään nenäänsä ja hyödyntämään ilmavainua riistaa etsiessä. Onpa sillä vielä kolmaskin piirre, jota (tällä erittäin vähäisellä kokemuksellani) arvostan työkoirassa: periksiantamattomuus. Nämä piirteet ovat Saagan valttikortteja ja niiden yhdistämisellä se on kehittänyt itselleen erittäin tarkan ja varman työskentelytavan. Saagalta ei toistaiseksi ole jäänyt yhtään ammuttua riistaa löytämättä. 

Nyt lentää kyllä kaaaakana...

Saalisposeerauksia. Minuu vähän harmittaa, kun nää metällä oletut kuvat on
niin huonolaatuisia. Mutta Joni on lähes aina metällä yksin ja ainoana kuvaus-
laitteena on puhelin. Mutta kuulunee asiaan.

Viime viikolla Saaga sai Jonilta erittäin suurta kiitosta osoitettuaan taitonsa haavoittuneen vesilinnun etsimisessä. Lintu oli saanut hieman huonon osuman ja tippui maahan haavakkona, jonka jälkeen lähti karkuteille jalan. Saaga laitettiin hakuun ja se heti löysi ja merkkasi paikan, johon lintu oli tippunut (kyllä se sorsien tippumispaikat merkkaa, mutta ei voi merkata verijäljellä makauksia, ärrrrr.....). Saaga jäljesti lintua siksak -tyylillä jäljen päällä lähes 400 metrin matkan odottaen välillä Jonia. Lopulta koira tuli haavakkosorsa suussa Jonin luo, juuri ajoissa ennen asutusalueen alkamista. 

Ettei nyt kuitenkaan menisi liian kehumiseksi, on edelleen tiettyjä asioita, joihin Saagan kanssa työskennellessä tulee kiinnittää huomiota. Saaga on tuonut sorsat ja muut noutoesineet viime aikoina käteen saakka hyvin. Nyt se kuitenkin on taas vähän alkanut omimaan riistaa ja lähtisi mieluummin pienelle lenkille riista suussa, kuin toisi sitä ihan ohjaajalle saakka. Tänään kiinnitin asiaan huomiota, kun kävin lenkillä heittelemässä sille tennispalloa. Tein noutoharjoituksia siten, että koiran tuodessa noutoesinettä pidän kädet sivuilla auki ja saatan ottaa muutaman askeleen taaksepäin, että koiralla olisi pienenpi kynnys tulla ohjaajan luokse asti. Joka kerta otin vähemmän askeleita ja "pienensin" asentoani ja seisoin lopulta ihan tavallisesti koiran tuodessa noutoesineen. 

Tennispalloa heitellessäni kertasin myös vähän malttia. Saaga innostuu tennispalloista aina kauheasti. Ehkä on niin kivaa, kun pallo lentää mailalla lyötynä niin kauas. Nyt kuitenkin otin Saagan sivulle paikalleen, heitin pallon ja olevinaan löin sitä. Aluksihan Saaga harhautui joka kerta ja lähti noutamaan palloa, joka ei edes oikeasti lentänyt. Muutaman harjoituksen jälkeen se totteli paikka -käskyä ja odotti niin kauan, että sai luvan lähteä noutamaan. Palkinnoksi sitten höntsäpalloiltiin harjoitusten välissä. 

Nyt olen jo höpöttänyt niin paljon, että taidan laittaa kuvia vähän tekstin väliin ja jatkaa juttua ensi kerralla. Muistakaa, että nää on ihan täysin miun omia pohdintoja ja teen tuon koiran kanssa asiat sillä tavoin, että se oppii. Miulla ei todellakaan ole kauheasti vielä tietotaitoa ja haluaisinkin joskus käydä jonkun viisaamman opeissa. Luulen kuitenkin tän lajin olevan sellainen, että siitä voi aina oppia jotain uutta. En tiedä, onko meidän taktiikat oikeita vai vääriä, mutta onko sillä väliä, jos lopputulos on sama? 

Alla vielä muitakin kuvia viime ajoilta.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

- Leena

"HÄH?"

Koirapuistoilua. Kuvassa nuori Berninajokoira Peter ja blogissakin aikaisemmin
esiintynyt meidän naapurissa asuva Corgi Topi.

Missä häntä, siellä Saaga.

Tassut.

"Tanssi mun kanssa..."

Nyt tekisi kyllä oikesti vähän mieli vaikka tanssahdellakin. Viime viikonlopun olin Saagan kanssa mejäkokeessa Hiiskoskella (siellä oltiin myös keväällä). Kokeen järjesti Uimaharjun Koiraklubi, joka suoriutui tehtävässään jälleen erinomaisesti. Jo ennen koeviikonloppua tiesin, että edessä on mukava ja sujuva viikonloppu, joten kokeeseen oli todella ilo mennä. Viikonlopun sää oli puolipivinen ja lämpötila oli ehkä noin 15 astetta eli keli oli kohdallaan.

Iltalenkiltä. Komiat oli maisemat Hiiskoskella.

Meidän tekemä VOI -jälki.

Jälkienteko oli lauantaina ja teimme parini kanssa VOI- ja AVO-jäljet, vaikka molemmilla oli VOI -koira. Minä opastin VOIn. Jälkienteossa meillä ei ollut mitään suurempia ongelmia. Koska miulla oli gps mukana, ei tarvinnut arpoa mennäänkö oikeaan vai väärään suuntaan. Olen erittäin tyytyväinen meidän jälkiin. Myös maastot olivat todella mukavia mejämaastoja: vaihtelevia, mutta kuitenkin hyviä kuljettavia. Jäimme molemmat majalle yöksi kera koirat.

Sunnuntaina herätyskello soi 5.40. Puoli seitsemältä meidän vasta olisi pitänyt olla paikalla ilmoittautumassa, mutta itse ainakin tykkään herätä ajoissa ja käyttää koiran ihan rauhassa lenkillä. Ylituomarina (ja ainoana tuomarina ylipäätänsä) oli Markku Hassinen, joka on meillä jo muutamassa kokeessa aikaisemmin ollutkin. Normaalien koeaamurutiinien jälkeen ensimmäiset lähtivät maastoon. 

Komiat oli maisemat myös aamulenkillä.

Koska kokeessa oli vain yksi tuomari, oli selvää, että VOI -koirilla tuli odottelua AVO -koirien jäljestäessä ensimmäisinä. Päivä meni mielestäni taas kuitenkin aika nopsakasti. Aamulla odoteltiin pari tuntia majalla paistaen makkaraa ja rupatellen mukavia. Oikeastaan jännityskin haihtui, kun joutui vähän rauhottumaan. Itse opastin päivän toisiksi viimeisen jäljen ja Saagan kanssa olimme viimeisellä jäljellä jäljestämässä. Opastuksessa ei ollut mitään ihmeempiä, ja opastamaani jäljellä oli jälleen kerran erittäin taitava koira (joka valioitukin tässä kokeessa). 

Odotellessa ehtii ottaa vaikka pari selfietä... 

Saagan jälki oli sijoitettu erittäin mukavaan ja helppokulkuiseen sekametsään, jossa oli myös pieniä kosteikkoja. Saaga oli tapansa mukaan hyvin innoissaan lähdössä jäljelle, joten alussa sainkin sitä aika paljon rauhoitella. Istutin sen ennen alkumakausta ja sain sen jopa tutkimaan makauksen pysähtyen. Ekan sadan metrin ajan sain lähes koko painolla roikkua liinan päässä, mutta sen jälkeen Saaga kulki oikein sopivaa vauhtia. Makaukset olivat mielestäni hyvin sijoitettuja. Siltikään Saaga ei viitsinyt niille pysähtyä kunnolla. Se on oikeasti aika turhauttavaa, kun itsekin ohjaajana näet makauksen tulevan ja koira vaan ei reagoi siihen mitenkään. Eipä sille mitään mahda tuossa tilanteessa. [[Alkuviikosta vieläpä kävin treenaamassa Saagan kanssa PELKKIÄ makauksia (niin, ettei niistä siis lähtenyt jälkeä minnekään suuntaan), mutta silloinkin se vain kovasti yritti hakea jäljen jatkoa.]]

Viimeisellä pätkällä jäljen vierestä lähti kaksi teertä. Siinä vaiheessa kyllä ehdin ihan vain lievästi kirota pienessä päässäni. Olihan Saaga edellisellä viikolla metsällä ollessaan ajanut metsoja ja teeriä ylös ihan vaan huvin vuoksi. Noh, eipähän siinä auttanut, kuin perässä kävellä. Vähän aikaa Saaga yritti teeriä etsiä, mutta sitten se onneksi ikäänkuin vahingossa löysi takaisin jäljelle (kehoituksesta) ja päätti jatkaa jäljestämistä. Kyllä huokasin helpotuksesta. Loppu menikin ihan hyvin. 

Tässäpä arvostelu (on muuten tismalleen samat pisteet, kun viime kokeessa! Vaikka eri tuomari): 

Jäljestämishalukkuus 5/6
Jäljestämisvarmuus 10/12
Työskentelyn etenevyys 9/10
Lähdön, kulman, makauksen yms. selvittämiskyky 8/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5
Yht. 40 VOI1

Lähtömakaus tutkien ohjattuna edetään ensimmäiselle osuudelle. Koira jäljestää aivan jälkiuran tuntumassa edeten ensimmäiselle kulmalle, jossa katkos veretetyn osuuden loppuun. Koira hakee jatkoa ja saa tuulen alta hajun edeten suoraan siitä toiselle osuudelle selvittäen katkon helposti. Toinen osuus edetään jäljen välittömässä läheisyydessä vain lyhyin tarkistuksin toiselle kulmalle, josta tarkasti kolmannelle osuudelle. Kolmas osuus kuten toinen hyvää jäljestystä aina kolmannelle kulmalle, josta tarkasti neljännelle osuudelle. Heti neljännen alussa teeri lähtee jäljen läheltä lentoon ja se vie hetken aikaa koriaa pyörittäen riistakentässä, josta pienellä kehoituksella palaa jäljelle. Tultaessa aivan lähelle kaatoa, koira hakee sitä tuulen tuodessa sen hajut, löytää siitä hyvin sorkalle, jonka nappaa suuhunsa. Makauksista ohitti 1 ja 3 vierestä sekä osoitti pikaisesti 2 ja 4. Koira ohjataan tähän maastoon sopivalla vauhdilla.

Jäljestys on oikeesti koiralle aika rankkaa. Saaga on ainakin ihan puhki aina,
kun tulee jäljeltä.

Oli ilahduttavaa, että myös muut koirat saivat tosi hyviä tuloksia. Moni siirtyi AVOsta VOI -luokkaan ja yksi koira valioitui! Oli kyllä taas niin mahtavaa. Ei tuota fyysisesti melko raskasta lajia jaksaisi, jos sen harrastajat eivät olisi noin mukavia. Tähän on hyvä päättää meidän mejäkoekausi. Erityiskiitos kokeen järjestäjille kokeen sujuvuudesta! Vastaava koetoimitsija kuljetti tuomaria ja kirjasi koneelle tuloksia tuomarin ollessa metsässä. Aika tehokasta. Tämän ansiosta päästiin suhteellisen aikaisin myös lopettamaan koe. 

Kiitos kiitos kiitos kaikille, jotka olitte mukana! 

Jatkosta sen verran, että tää koe tosiaan oli meillä tämän syksyn viimeinen. Treenijälkiä varmasti tehdään niin kauan, kuin ennen lumien tuloa ehditään (eli ehkä pari). Ennen sitä Saaga saa kuitenkin pitää muutaman viikon tauon mejästä keskittyen metsästykseen. Pitää se koira isännällekin välillä antaa... Metsällä Saaga on kyllä käynytkin tässä lomassa, mutta niistä sitten lisää toisella kerralla, ettei tämä jo muutenkin pitkä päivitys muutu romaaniksi.

- Leena 

PS. Oli muuten isoja mustikoita, ja paljon! Harmi, ettei
sattunut poimuri mukaan. ;)