"Jee, lunta!" ajattelee Saaga.

Meillä tuli viikonlopun aikana aika reippaasti lunta. Saagaahan se ei tietenkään haittaa, se niin rakastaa lunta! Sille pitäis koko ajan olla heittelemässä lumipalloja, joita se voisi ottaa kiinni. Saaga myös heti huomattuaan hangen menee huvin vuoksi hyppimään sinne ja haistelee jokaisen pupun, koiran ja ihmisen jäljen niin, että laittaa koko naaman hankeen. Välillä se juoksee nenä hangessa ja heilauttaa lunta nenällään ilmaan ja yrittää ottaa lentänyttä lunta kiinni. Haha, höpsö tyttö! 

Valmistautuminen lentävään lumipalloon...

Tiivis katse. 

Ah, toivottavasti lumi nyt pysyisi maassa!

- Leena 

Näyttelemistä

Pitkästä aikaa olin Saagan kanssa näyttelyissä. Helsingin messarissa oli viikonloppuna kv-näyttelyt. Perjantaina lähettiin matkaan kohti Helsinkiä. Oltiin puoliltaöin perillä ja lauantaina olikin Saagan kehä klo 11 jälkeen (oishan se ollut myös sunnuntaina, mutta ilmotin sen vain yhdelle päivälle).

Junaa ootellessa matkalla messariin. Ulkona sattui
satamaan räntää näyttelyaamuna, mutta onneksi ol-
tiin sen verran ajoissa, että Saagan turkki ehti kuivua
ennen kehää. 

Matkustin koiran kanssa kävellen ja junalla meidän majapaikasta messariin. Saagahan ei ole koskaan kulkenut millään julkisilla, mutta ei meillä mitään ongelmia sen suhteen ollut. 

Otin koiran kanssa muutaman seisomis- ja juoksuharjoituksen ennen kehää. Kehässä Saaga oli aivan mahtava! Ensimmäistä kertaa tuntui, että se toimii ajatuksen voimalla. Aika rauhallinenhan Saaga on kehässä (ainakin verrattuna muihin labbiksiin, ne kun ei yleensä meinaa pysyä housuissaan :) ), mutta onneks muisti pikkusen heiluttaa myös häntää. Heti näin, että tuomari (YOUNG KEITH, Iso Britannia) tykkäsi Saagasta. Siitäpä sitten päädyttiin junnuluokan sijalle kolme keltasten koirien joukkoon. Saaga sai ERI:n ja SA:n, jota se ei ole ennen saanut. Paras narttu -kehässä ei sitten menestystä tullut enempää, mutta olin jo todellä tyytyväinen saatuun tulokseen.  

Huomasin kuvista, että ensi kerralla tulee ihan keskittyä siihen, ettei koira katso kehässä liian ylös. Nyt sen pää oli selkeästi ylöspäin kallellaan, koska miun käsi (ja nami) olivat siellä. Saaga myös seisoo hieman liian lähellä minua, mutta pitää siihenkin alkaa jatkossa kiinnittämään huomiota. 

Kehässä. 

Tää on otettu kehän jälkeen, mutta edelleen pää on selkeästi liian kallellaan
ylöspäin.

Kiertelin vähän kojuja ja katselin pikaisesti muita kehiä. Ostin Saagalle semmosen karva-alustan/pedin, koska sen omat pedit on ihan kamalassa kunnossa. Ostin sille myös palkinnoksi muutaman savunilkan (toinen odottaa vielä laatikossa). 

Tässä Saagan arvostelu (JUN ERI JUK3 SA):

Excellent. Well presented in good condition. Pleasing outline with a feminine head. Good front & topline. Correct bend of stifle. Moved soundly. 

Illalla uudella pedillä palkinnoksi ostetun luun kanssa.

Edes luuta Saaga ei jaksanut kauan järsiä kun uni alkoi painamaan silmää.
Näyttelyitä edeltävänä yönä Saaga ei oikein nukkunut vieraassa paikassa
vieraan koiran hajuissa, joten ei ihmekään, että näyttelyiden jälkeisenä
iltana jo vähän väsytti.

Sunnuntaina matkalla Helsingistä kohti Joensuuta.

Saaga oli todella ihana koko viikonlopun. Sen kanssa oli ennen vähän ärsyttävä kulkee esimerkiksi mätsäreissä tai muualla kun se veti vähän suuntaan ja toiseen. Nyt se oli kuitenkin tosi nätisti, vaikka miulla oli välillä paljonkin tavaraa kannettavana. Myös näyttelypaikalla se oli hirmu rauhallinen ja automatkat se nukkui. Tästä sen taas huomaa, että kyllä se koira kannattaa jo pentuna opettaa matkustamiseen ja liikkumiseen. Sitten sen kanssa on mukava kulkea paikasta toiseen. 

Mutta olipahan mukava reissu! Kiitos miun matkaseuralle, majoittajalle ja Saagan kasvattajalle, joka oli vähän niinkuin henkisenä tukena näyttelypaikalla. :) 

- Leena 

Koirakuiskausta ja tahtojen taistelua

Nyt tulee pitkä tarina yksinkertaisesta ja lyhyestä tän päivän treenistä. Mie kirjotan tätä blogia pääsääntöisesti siis itelleni muistiin, minkä vuoksi kerron joitakin miun mielestä merkittäviä tapahtumia tosi tarkkaan. Jos joku ei tätä jaksa lukea, niin voi kelata suoraan alas. Tän pitkän tekstin jälkeen kerron vähän kuvien avulla viimeaikojen tapahtumia, että ei tulisi hirveä romaani. 

* * *

Tänään lähdin Saagan kanssa ihan normaalisti lenkille iltapäivällä. En ajatellukaan miten suuri juttu tuosta vois tulla. 

Käveltiin tuohon meidän lähikentälle ajatuksena vähän treenata perusjuttuja: luoksetuloa ja paikallaoloa (taas kerran). Eihän siitä mitään tullut. En tiedä oliko kyse treenin puutteesta, ylimääräsestä energiasta vai auktoriteettiongelmasta, mutta Saaga taas veti hirveät hepulit ja juoksenteli ympäri kenttää ottaen suuhun välillä keppiä, välillä lumipalloja ja mitä lie. Kuten oon aikasemmin kertonut, Saagan saadessa hepulit se oikeasti juoksee ihan päättömässä hullun kovaa eestakasin yleensä ihan miun vierestä. Tuntuu, että se tekee sen ihan kiusallaan. En tiiä onko se ihan normaalia... Kyllä piti taas vähän hengitellä syvään ja komentaa koiraa rauhallisesti, mutta päättäväisesti päästämään kaiken maailman roskista irti ja tulemaan sivulle. 

Ensin tuo kikka onnistuikin ja Saaga tuli sivulle, mutta koiralla oli selkeästi vielä patoutunutta energiaa ja se teki toisen harjotuksen kohdalla saman tempun. Taas hengittelin vaan syvään ja yritin purkaa miun hermostusta sillä pois, jotta se ei heijastuisi koiraan asti. Koska kikka ykkönen ei toiminut, otin käyttöön kikka kakkosen: en kiinnittänyt koiraan mitään huomiota ja käänsin sille koko ajan selän. Ajattelin tällä saavani koiran huomion niin, etten itse anna sille mitään huomiota. Koiralle on (ainakin koirakuiskaaja Cesar Millanin mielestä, hehe) paha rangaistus se, ettei lauman johtaja anna sille mitään huomiota. Käännyin siis aina ympäri, kun koira katsoi tai juoksenteli minua kohti. Tein näin ehkä neljän minuutin ajan. Joka kerta kääntyessäni koira yritti juosta minua kohti eri suunnasta. Aikamoinen tahtojen taistelu se minulta itseltänikin oli, mutta pysyin rauhassa enkä missään vaiheessa sortunut raivoamaan koiralle, koska Saagan tilanteessa se vain lietsoo koiraa. 

Lopulta koira tuli rauhallisesti miun sivulle istumaan. Silloin ajattelin mielessä "WAU!!!!", tietenkään tätä mielentilaa ei koiralle saa näyttää, vaan pitää olla mahdollisimman rauhallinen. Saagasta oikein huomasi, että sen mielentila on täysin muuttunut, eikä silmissä ollut enää sellaista hullun kiiltoa. Tää oli selkeesti psykologinen haaste koiralle ja huomasin, kuinka sen aivot raksutti. Tämän jälkeen luoksetulot ja paikallaolot sujui todella hyvin ja rauhallisesti: Saaga tuli luokseni ja odotti paikallaan rauhassa katsoen minuun ja keskittyen tehtävään, eikä ympärillä oleviin tuoksuihin, keppeihin tai vastaaviin. 

Kun lopetettiin tehtävät (kehuin tottakai onnistuneista tehtävistä), otin Saagan hihnaan ja lähdettiin kävelemään kotiin päin. Koira lähti seuraamaan kentältä minua ja seurasi kotiin asti. Seuraamisella tarkoitan nyt sitä, että se seurasi minua vähän takanani edes yrittämättä mennä eteeni. Ja se käveli tosi rauhallisesti, eikä höseltänyt. 

En tiedä mitä tuossa meidän harjoituksessa tapahtui, kun koiran mieli muuttui noinkin radikaalisti, mutta tuntuu että nyt todella löysin oikean tavan tuon koiran johtamiseen. Parastahan tässä on se, että koira muuttui täysin ilman, että kosketin koko koiraa. Ehkä tää on sitä energian merkitystä, mitä aikaisemmin mainitsemani koirakuiskaaja tarkoittaa. Nyt tuntuu, että oikeasti älysin mitä on rauhallisen-päättäväinen energia. Nyt myös älysin, että sillä oikeasti voi olla jotain merkitystä. 

Jatkossa Saagan kanssa tosiaan pitää muistaa olla rauhallinen. Jos sen kanssa ei ole rauhallinen, ei johtajuudesta ja mahdollisista harjoituksista tule mitään. Saaga pitää myös palkita mahdollisiman "huomaamatta" esimerkiksi nameilla tai pienellä rapsutuksella, joka välittää rauhallisuutta. 

* * * 

Nyt sitten kuvien kera viimeaikojen tapahtumia ja kuulumisia. Nyt ei oo kamera ollut menossa mukana, joten siksi kuvat ei ole parhaita mahdollisia laadultaan. :) 

Meiän lähellä on heppatalli. Hepat on Saagan mielestä aina vaan yhtä
ihmeellisiä ja jännittäviä. 

Aika pimeetä on jo iltasin (ja päivisin). Sitä varten on otsalamppu,
heijastinpanta ja valopanta.

Saaga oli mätsärissä pun ei sij. Parikisassa Saaga oli miusta tosi
hienosti, ehkä vähän turhan laiskasi juoksi. Mutta seisoi hyvin ja
oli iloisen näköinen. Punaisten kehässä häntä ei enää jaksanut heilua
ja askel oli jo turhan raskas. Kotona otetussa kuvassa ei jaksanut enää
edes seisoa kovin hyvin. 

"Hyvinhän mie tähän mahun"

Pesupäivä. 

Mamman kulta <3

Meijän möttönen. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 

- Leena 

Kävelyharjoituksia

Kuten oon aiemminkin kertonut, on meillä nyt työn alla ollut hihnassa käveleminen. Tavoitteena on koira, joka kävelee nätisti niin, että sen etutassut eivät saa mennä ihmisen ohi (sivusta katsottuna). Koira siis kävelee ihmisen vierellä, ei edessä. En tiedä olenko väärässä, mutta itse ajattelen tuollaisten pienten asioiden vaikuttavan myös johtajuuteen. 

Saagalla on välillä hihnassa "ongelmana" se, että se haluaisi kovasti kulkea nenä maassa kiinni ja pysähtyä millon minkäkin tolpan viereen nuuhkimaan. Se ei siis kuitenkaan juuri koskaan vedä hihnassa, mikä on hyvä asia. Ei Saagan käytös mitään ongelmakäytöstä ole, vaan eiköhän se liene ihan normaalia koirilla ja kuuluu koulutusvaiheeseen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lenkkeilyn tarkoitus on liikkua, ei tutkiskella hajuja. Semmoset hissunkissun -lenkit on sitten erikseen. 

Koiran pitäisi kulkea lenkilläkin kuvan tyylillä: mieluummin hieman ihmisen
takana, kuin edessä. Tässä näyttelyssä otetussa kuvassa Saagan hihna on niskas-
sa, jolloin koiraan saa paremman kontrollin.
Hehe, en yhtään ihmettele miksi jotkut tuomarit kritisoi Saagan hännän olevan
turhan korkea. ;) 

Tänään harjoiteltiin hihnassa kävelyä niin, että ensin nostin hihnan koiran niskaan (kuten näyttelyissä), jolloin koiraan saa paremman kontrollin. Hihna tulee pitää lyhyellä, mutta ei tiukalla. Sen tarkoituksena on onnistua korjaamaan koiran käytös oikeanlaiseksi koiran toimiessa väärin: eihän koiraan saa minkäänlaista kontrollia, jos se kulkee kahden metrin mittaisen narun päässä. Saaga osaa todella hyvin kävellä vieressä kun sille antaa "vierellä" -käskyn, mutta välillä se yrittää lipsua sivuun, jolloin käytös korjataan heti lyhyellä äänellä (Saagalla riittää pelkkä sormien napsautus) tai tarvittaessa nykäisemällä hihnasta kevyesti. Näin koira ikään kuin havahtuu ja jatkaa matkaa eteenpäin. Sama tehdään myös, jos koira meinaa mennä taluttajan ohi. 

Koiran (ja itseni) keskittymisen herpaantumisesta voi taas tilanne muuttua siten, että koira kulkee miten sattuu ja tehtävä keskeytyy. Tällaisissa tilanteissa olen huomannut parhaaksi pysähtyä ja pyytää koira istumaan, minkä jälkeen harjoitus aloitetaan alusta. 

Saagalla ei ole ongelmaa toisten koirien ohittamisessa. Otan sen aina toiselle puolelle, kuin millä puolella vastaan tuleva/ohitettava koira on, jolloin voin vartalollani estää koiraa menemästä toisen koiran luo. Saaga usein katsoo ohitettavaa koiraa uteliaasti, välillä turhankin tiiviisti, jolloin heti taas kiinnitän koiran huomion toisaalle. Tässäkin Saagalla riittää nykyään vain sormien napsautus. 

Tiivistettynä siis: Kun Saaga lipsuu vierellä kulkemisesta, kiinnitän huomion itseeni ja korjaan virheellisen käytöksen. Saaga on mielestäni todella herkkä koira tai sitten molemmat ollaan opittu lukemaan toisiamme, koska ollessani hihnan päässä minun ei tarvitse sanoa kuin "hei", jolloin koira heti ymmärtää, että haluan sen kulkevan vierellä. 

Tänään meillä meni harjoitus todella hyvin: puolessa välissä lenkkiä laitoin koiran hihnan vain kaulani yli, enkä pidellyt siitä laisinkaan kiinni. Välillä kyllä piti korjata koiran paikkaa, mutta suurimmaksi osaksi sain korjattua koiran käytöksen pienillä eleillä. Lopuksi sitten tietenkin kehuja paljon!

Saagalle pallo on tosi mieluisa palkinto hyvin tehdystä työstä. 

Ajatuksena minulla on, että koira tulisi saada toimimaan oikein oman käytöksen avulla (eleet ja tarvittaessa äänet). Edellä mainitut asiat toimivat Saagaan, mutta kaikkien kohdalla ne eivät toimi. Tietenkin koiran peruskoulutus tulee olla hanskassa ennenkuin voi olettaa koiran toimivan hyvin pienten eleiden avulla. 

Harjoitukset jatkuu... :-) 

- Leena 

Kehitystä havaittavissa

Sorsastuskausi alkaa olla ainakin täällä meilläpäin jo ohi. Päivätkin alkaa olla jo pakkasen puolella ja luntakin on tullut useampaan otteeseen, joten linnut alkaa lähtemään talviteloille. On sitä vielä pari iltaa koitettu käydä (räntäsateesta huolimatta) kattelemassa josko sitä jokunen sorsa ois vielä viivyttänyt lähtöään. Ei oo ainakaan meidän kohdalle osunut.

Muutama viikko sitten Joni ja Saaga olivat Ilomantsissa kanalinnun metsällä. Saalis jäi melko pieneksi, kun vaan yhden pyyn kanssa tulivat takasin. Saaga oli sen kuitenkin hienosti ajanut ylös. Kyl mie mietin, että on pikkusella pyyllä kilohinta kohillaan kun Ilomantsista asti piti sekin hakea... Hehhe, vitsi vitsinä. 

Nyt Saaga on ansaitulla lomalla. Sillä on ollut koko kesä ja syksy niin täynnä mejää, metätystä ja millon mitäkin sohellusta. Voin kyllä sanoa, ettei tää syksy oo ollenkaan mennyt hukkaan koiran koulutuksen osalta. Nyt haisee vähän omakehu, mutta kyllä Jonin kanssa ollaan onnistuttu Saagan koulutuksessa aika hyvin. Toki paljon on vielä tehtävää, mutta paljon ollaan myös saatu aikaseksi.

Näin meillä vietetään perjantai-iltaa.. Saaga hengessä mukana ;)

Selailin tossa miun ekoja blogipäivityksiä, joissa olin vähän kartoittanut tän vuoden tavoitteita ja määritellyt haasteita, joita on tossa noutamisen opettelussa huomattu. Yhtenä tavoitteena meillä on ollut haun laajentaminen ja syventäminen, josta oon tainnut aikasemminkin höpistä. Saaga on tainnut älytä sen hienouden: etsivä löytää. Ja jos sen laittaa ns. tyhjään hakuun, niin se lähtee todella rohkeesti hakemaan välillä todella kaukaakin. 

Tuo hakuhan meillä olikin semmonen päätavoite. Lisäks Saaga on alkanut malttamaan todella hyvin: se ei lähde noutoon ennenkuin saa siihen luvan. Välillä nuori koira kuumuu helposti, mutta sitten pitää vain rauhoitella sitä hetki ennen seuraavaa tehtävää/noutoa. 

Edellä mainitut ovat mielestäni selvimpiä asioita, joissa Saaga on syksyn mittaan kehittynyt. Tottakai on myös paljon muita asioita, esimerkiksi käteen palauttaminen (!!), jotka sujuvat ongelmitta lähes poikkeuksetta. 

Nyt Saagalla on menossa jonkin sortin murrosikä tai joku vastaava vaihe, koska se vähän jatkuvasti yrittää koetella hermoja ja testailee kuka täällä oikein määrää. Tää näkyy esimerkiksi sillä, että esimerkiksi hihnassa vierellä käveleminen vetämättä on taas niin kovin vaikeaa. Hihnassa kävelyä harjoittelen milloin namin, milloin lelun ja tietenkin kehujen avulla. Myöskään korvia ei Saagalla tunnu enää olevan. Oonkin näitten vuoksi nyt koittanut harjoitella johdonmukaisuutta, päättäväisyyttä ja periksiantamattomuutta. Nää on avainsanat, joilla toivon saavani koiran taas ruotuun ja tossun alle. Eihän ne mitään robotteja oo ja miusta on ihana, että on vähän luonnetta, mutta rajansa kaikella (myös minun hermoilla). 

Saaga ja Minni

Nyt onkin oiva aika harjoitella taas tottelevaisuusasioita ja johtajuutta koiran kanssa, koska on menossa vähän tämmönen "välikausi", kun ei voi metättää, harrastaa mejää tai muutakaan. Saaga on nyt vähän niinku kuntokuurilla, jotta saatais ylläpidettyä sen hyvää kuntoa (tosin meillä itellä meinaa se kunto loppua kesken): ollaan juostu mäkiä aika paljon, käyty pitkää lenkkiä, välillä pyöräilty yms. Tiedä sitten, onko noista hyötyä, mutta on se mukavaa, että koira saa liikkua monipuolisesti. ;) 

Saaga ja Lilo

Saagan uusi ruoka. Annoin sille maistiaisen tuosta pussista ja jätin säkin
oottamaan tuohon, että saan kaadettua nappulat laatikkoon. Koko sen
ajan Saaga istua törötti tuossa pussin vieressä siinä toivossa, että
saisi lisää. Ruoka maistuu koiralle ilmeisen hyvin. 

Nyt sit katsellaan ja ihmetellään, että mitä se talvi tuo tullessaan. Hirveesti ei ollut tähän blogiin laittaa ulkoilukuvia, kun en oo kameran kanssa nyt liikuskellut. Mutta katotaan, jos ensi kerralla sit enempi. 

Katsellaan ja kuulostellaan, tsau!

-Leena 

Pakko oli vielä jälkikäteen laittaa tää alkusyksystä otettu kuva tähän!

Ylityöllistetty, mutta alipalkattu koira

"Moi, mie oon Saaga ja mie keksin uuden kerjäys-
asennon. Enkä mie oikeesti saa olla sohvalla."

Hehe, otsikko kertoo puolestaan (ainakin tuon ylityöllistymisen kohdalla). Saagalla on ollut nyt sorsastuskauden aikaan hirveesti tekemistä (niinkun varmaan useimmilla muillakin noutajilla): se on ollut paljon Jonin kaa metällä ja muutaman kerran niitä on pyydetty avuksi muille porukoille, joilla ei ole ollut koiraa tai koira ei oo noutanut. Yhtenä iltana Saaga nouti melkein 30 sorsaa.Harmi, et meille ei tullut niistä kuin neljä, koska Joni ei ehtinyt itse ampua lintuja kun sen piti keskittyä ohjaamaan koiraa, kun muut ampui sorsia niin paljon. Sen illan jälkeen koira oli kyllä todella väsynyt. Sitten se saikin loppuviikon pitää vapaata.

Ollaan muutenkin pidetty Saagalla vapaapäiviä säännöllisin väliajoin, jotta motivaatio ja into työskentelyyn ei loppuisi. Saaga nauttii noutamisesta todella paljon, mutta into voi nopeasti lopahtaa jos koira ajetaan ihan loppuun asti. Koiran omistajan pitää ymmärtää koiran rajat, koska ainakin meiän koira peittelee väsymistään viimeseen asti. Tottakai henkisen jaksamisen lisäksi fyysinen jaksaminen ei etenkään näin nuorelle koiralle ole itsestäänselvyys (eikä kyllä vanhemmillekaan). 

Saaga noutaa edelleen siis todella hyvin, mutta nyt se on välillä alkanut tekemään sitä, että juoksentelee sorsan kanssa muutaman kunniakierroksen ennenkuin tuo sorsan luokse. Se ei onneks mitenkään pureskele sitä ja tuo (sitten kun tuo) sen vierelle käteen asti. Tietenkään tuommosta ei missään kokeissa katottas hyvällä, mutta se nyt ei meitä haittaa, koska tärkeintä on, että se tuo sorsan ehjänä takaisin. Höpsö koira.

Meillä oli yhessä vaiheessa luntakin jo ihan reilusti, mutta niin ne
vaan kävi räntäsateessakin hakemassa meille sorsia.

Myö käytiin torstaina pitkästä aikaa mejäilemässä. Mie siis liinan päässä. Seurana meillä oli Mari Minni-koiransa kanssa. Tarkotus oli tehdä kutakuinkin koemittaiset ja -muotoiset jäljet, mutta molemmat oli unohtanut kompassinsa kotiin, joten jäljistä tuli mitä tuli. Saatiin kuitenkin jotain aikaseks. Käytiin Jaamankankaalla, missä on siis todella helppoa tuo maasto. Tarkoitus oli vaan palautella mieliin koko touhun ideaa. 

Saaga jäljesti jälleen kerran hyvin. Se nyt ihan normaalisti jätti makaukset merkkaamatta, kuten videosta huomaa, että se vaan nätisti menee yli. Alussa sitä sai taas jarrutella aika reippaasti (kuten myös lopussa ennen kaatoa), mutta ymmärtäähän innostuksen, kun raukka ei oo aikoihin jäljestänyt, vieläpä tuoreella jäljellä. Välillä se teki tarkastuslenkkejä, mutta luulen että sen jäljestys oli välillä jopa hieman huolimatonta, koska se tosiaan oli niin innoissaan. 

Tässä on torsain jäljestystreeneistä video. Valitettavasti se on pitkä, mutta en osannut sitä editoida millään. Tuossa näkyy kuinka Saagaa ei makaus oikein kiinnosta. Mie ihan normaalisti "matkustan" mukana ja kahtelen maisemia kun koira työskentelee niin hyvin... Kyllä muuten huomattiin, että on pirun vaikeeta koittaa kuvata ja kerätä merkkejä samaan aikaan :D Jostain syystä video meni aika huonolaatuiseksi kun latasin sen tuonne, mutta kyllä siitä sen verran selvää saa.

Kiva oli kyllä käydä mejäilemässä pitkästä aikaa. Kiitos Mari :) Pitänee yrittää vielä ennen lumien tuloa käydä tekee jälki, että ei taidot ihan unohdu sitten talven aikana. 

Palaillaan, tsau!
- Leena

Tokojuttuja

Miulle tuli tässä yks päivä mieleen, että nyt kun Saagalla on ollut niin paljon muuta tekemistä niin ei olla aikoihin kunnolla tehty mitään tokojuttuja. Toki metällä ja muualla tottelevaisuus on tärkeä juttu ja siellähän sitä tulee väkisin harjoiteltua ja käytyä läpi. Eikä toko lajina itessään oo ainakaan vielä miun sydäntä niin lähellä, että sitä ihan kilpailemaan alkais, vaan meille lähinnä tärkeintä on semmonen arkitottelevaisuus. Tietenkin yhdessä tekemisellä saa vahvistettua koiran ja ohjaajan välistä "sidettä".

Miulla oli useempi harjotus mitä käytiin Saagan kanssa läpi. Lähinnä ajattelin palauttaa vanhoja asioita mieleen ja kattoa kuinka ne sujuu (vai sujuuko enää ollenkaan). Jokaista harjoitusta tein muutaman kerran ja palkkiona miulla oli tällä kertaa ihan nameja. Tein tehtäviä tarkoituksella lyhyellä välimatkalla, koska tosiaan testailin miten asiat on hallussa.

1. harjoitus: luoksetulo

Tässä harjotuksessa jätin koiran paikalleen ja menin ehkä 20 metrin päähän koirasta. Annoin koiran odottaa puolesta minuutista puoleentoista minuuttiin ja kutsuin luokse. Tässä tehtävässä ei ollut ongelmia. Tein tämän tarkoituksella alussa, jotta koira malttaisi odottaa RAUHASSA, eikä into pinkeenä. Saaga on välillä vähän kuumakalle ja innostuu tosi herkästi esimerkiksi kehuista (sen kanssa pitää olla aika varovainen, ettei innosta sitä kehuilla liikaa).

2. harjoitus: paikallaolo

Harjoiteltiin ihan normaalia paikallaoloa samalla välimatkalla ja ajalla kuin luoksetuloa. Jätin siis koiran odottamaan, menin kauemmas odottelemaan ja lopulta palasin koiran luokse. Edellisen tehtävän jäljiltä Saaga selkeästi odotti tänne-käskyä, mutta ei meinannut kuin kerran liikahtaa paikaltaan, jolloin toistin paikka -käskyn. Tääkin sujui hyvin.

Tässä kuvassa koiraa on käsketty odottamaan paikallaan.

3. harjoitus: Seuraaminen

"Tokoseuraamista" siis. Miun mielestä tässä tehtävässä meillä ei ollut tällä kertaa koiran kanssa tarpeeks hyvää kontaktia, vaikka yritin kovasti saada koiran huomioo kivoilla äänillä (mitähän ohi kulkevat lenkkeilijät ajattelivat?) ja herkuilla. Tällä kertaa se ei riittänyt, mutta koira kuitenkin seurasi hyvin, vaikka katsekontakti oli ajoittain heikko.

4. harjoitus: Nouto

Koiralla oli vielä aika paljon intoa täynnä, ja muut tehtävät meni niin hyvin, joten ajattelin vielä kokeilla pienimuotoista noutoharjoitusta. Tämä tehtävä osoittautuikin yllättävän vaikeaksi, vaikka miun mielestä tää on tavallaan "alkeistehtävä". 

Jätin siis koiran jälleen odottamaan, tiputin kepin (harmitti etten älynnyt ottaa esimerkiks damia, mutta keksin tehtävänkin vasta kentällä) n. 15 metrin päähän ja kävelin vielä ehkä toiset 15m. Keppi jäi siis miun ja koiran väliin, josta koiran on tarkoitus tuoda se. Eka kerta sujui hyvin. Toisella kerralla Saaga sai jonkun höpelökohtauksen (mitä se tekee usein kun se innostuu/kuumuu liikaa tai muuten vaan osoittaa mieltä) ja juos keppi suussa ympäri kenttää kun päätön kana (ei siis sellasta sunnuntaijuoksua, vaan se oikeesti pilistelee täysiä). Oottelin sit siinä ihan rauhassa, että koira sai juoksunsa juostua, jonka jälkeen otin kepin ja tein tehtävän uuestaan. Sit koira toikin kalikan miulle nätisti käteen asti. 

Olin oikein yllättynyt kuinka hyvin Saaga muisti asiat, joita on harjoiteltu viime aikoina vaan käytännön tilanteissa. Nyt myö ollaan kuitenkin taas tänä syksynä mukana pk-noutajien kenttäkoulutuksissa. Mentiin semmoseen perushallittavuusryhmään, jossa siis opetellaan koiran perushallintaa myös tilanteissa, joissa on häiriötekijöitä (esimerkiks muut koirat yms). Noi koulutukset on miun mielestä oiva tilanne opetella häiriötekijöiden kanssa asioita, ja muutenkaan ei ehkä tulis kotona harjoteltuu niin ahkerasti. 

Sorsastus sujuu tosi hyvin edelleen. Tälläkin hetkellä Saaga ja Joni on metällä. Eilen ja toissapäivänä ne toi tulessaan molempina iltoina kaks heinäsorsaa. Katotaan tuleeko tänään taas kaks, voisivat välillä jo tuua jotain muutakin. ;)

Palaamisiin!

- Leena 

Viime päivien ohjelmaa

Saagan viimepäivät ovat kuluneet pitkälti metätyshommissa. Melkein joka ilta ne Jonin kanssa käypi metällä tässä meiän lähellä. Ei ne ilman saalista oo onneks nyt viime aikoina takasin tulleet. Ei siis ollenkaan turhia reissuja. Saaga on edelleen toiminut metällä tosi hyvin ja on noutanut myös erittäin haasteellisista paikoista. Yks päivä se vähän testaili Jonia ja juoksenteli sorsa suussa ympäriinsä. No mutta pitää sillä koiralla luonnetta ja omaa tahtoakin olla. ;) 

Meidän noutajahan on nykyään ilmeisesti myös ajokoira. Viime viikonloppuna se Ilomantsissa metällä ollessaan ajoi pupua. Kuten kuvasta näätte, pupu on vasta pieni, mutta hyvä se on pienestä alottaakin... Tilannehan oli aika huvittava kun Saaga ajoi tuon pupusen ihan Jonin jalan juureen, jossa Jonin veli sit vähänniinku vahingossa huitas jalalla. Noh nää on näitä poikien kyseenalaisia metsästystapoja.

Viime viikonlopun tulos Ilomantsista. Huomatkaa
joukossa oleva pupu. 

Tää iso heinäsorsa ammuttiin tästä meiän läheltä joelta.

Saagan luona vieraili yks päivä miun kaverin koira Pinkki. Pinkki on aika (miun mielestä) pieni bichon frise. Saaga kuitenkin onneks aika hyvin lopulta osas leikkii pienen koiran kanssa, vähän toki jouduttiin alussa komentamaan Saagaa rauhoittumaan. Lopulta Pinkki sitten jo komens Saagaa.

Ainut hyvä kuva saatiin kun esitettiin koirille namiapalaa. 

Mie käytin Saagan viime viikolla lonkka- ja kyynärkuvissa Joensuun Eläinklinikalla. Jo eläinlääkäri sanoi, että lonkat tuskin ovat paremmat kuin C, kyynärät onneksi olivat ok. Kennelliitto sit antoikin lonkista lausunnon D/C. Vähän kyllä harmittaa (ja yllätti, Saagan vanhemmilla on kuitenkin A/A & B/B), mutta pääasiahan siinä on, että koiralle ei tuu siitä mitään vaivaa. Nivelrikon merkkejä ei onneksi näkynyt ja myös silmät olivat ok. 

Klinikalla unessa. 

Saagan lonkat. Kuvasta jo huomaa kuinka kulmikkaat nuo
lonkkaluun (?) päät ovat, vaikka niidet pitäis olla pyöreet.
Tää kuva on vähänhuono kun puhelimella otettu vaaleaa
 seinää vasten.

Myö ollaan Saagan kanssa nyt nautittu ihanista syyskeleistä kun aurinko vielä paistaa ja on lämmin. Miusta sais kyllä jo pikkusen viilentyä. Viikonlopun Saaga nyt lepäilee ja ens viikolla/ens viikonloppuna se menee metälle (sorsa ja kanalintu). Vähän harmittaa kun nyt ei tän vuoden puolella oo enää mitään kokeita, eikä näyttelyihinkää välttämättä olla menossa vasta kun Helmikuussa. Hyvää kyllä tekee koirallekin vähän lomailla. Loppuun vielä satunnaisia kuvia viime päiviltä.

- Leena

Aamulenkiltä. 

Tääki on aamulenkiltä. Toissa-aamuna oli
kauhee sumu. 

Hymyä!

Saagan ensimmäinen vuosi

Tää teksti on pitkä, mutta mie laitoin paljon kuvia. 

Syyskuun ensimmäisenä päivänä tuli vuosi siitä kun meille kotiutui pieni musta pallero (miun piti ihan tarkistaa toi päivämäärä, koska en meinannut uskoa, että on todella kulunut jo vuosi!). Eihän myö sillon vielä todellakaan tiietty millainen koira siitä pienestä söpöstä mytystä kehkeytyykään. Tosin sitä myö ei oikeestaan vieläkään täysin tiietä.

Miepä aloitan tän ihan alusta. Oma koira on ollut miulle jo pitkäaikainen unelma, mutta se ei oo aikasemmin ollut mahdollista muun muassa miun vanhempien allergian vuoksi. Nyt elämäntilanne oli semmonen, että koiranottaminen oli mahdollista. Tais olla viime vuoden heinäkuuta kun mie tuumasin meiän pienellä rivarin pätkän takapihalla Jonille, että kyllähän tuohon joku pieni koira mahtus juoksentelemaan. Tähän Joni vastas, että eiköhän mietitä vielä sitä rotua. Mie olin miettinyt lähinnä jotain pikkukoiraa: chihuahuaa tai pomeranian pystykorvaa. Sit miun suusta tuli ihan automaattisesti: "No labradori sitten." Ja heti mie aloin ettiä sopivia kasvattajia netistä Jonin "suostumuksen" saatuani. Miun äitin kotipaikalla on ollut koko miun elämän ajan labradoreja (on edelleen), joten rotu on tullut tutuksi ja on ollut aina lähellä sydäntä. 

Monien sähköpostien ja puhelinsoittojen jälkeen löydettiin sitten sopivaan aikaan syntyvä ja meille sopivanlainen pentue. Käytiin kattomassa niitä Nuijamaalla Ipohin kennelissä, kun ne oli kolmen tai neljän viikon ikäisiä. Pentueessa oli kolme mustaa narttua, jotka otettiin pihalle ja saatiin itse valita meille pentu. Yks niistä kiipesi muitta mutkitta muiden yli ja lähti yksin tutkimaan pihaa. Jonihan valitsi meille sen, koska pentu osoitti rohkeutensa jo silloin. Mie en millään ois voinut valita niistä ketään, koska ne oli kaikki niin sulosia...

Koko pentue. Koitappa sieltä sit valita... Onneks valinta oli rajattu
kolmeen mustaan tyttöön ;)
Copyright: Kennel-Ipohin.

3.8.2013 Käytiin kattomassa Saagaa. Se oli ihan pieni
mytty vielä silloin.

Syyskuun alussa sitten käytiin hakemassa Saaga kotiin (nimi oli sentään miun keksimä...). Jo kasvattaja sano sillon, että "Tää on aika villi." Matka meni hyvin, alkumatkasta Saaga vähän uikutti, mutta loppumatkan nukku. Hyvin se meillä kotiutui: ei tainnut kun ekana yönä pikkusen inistä. Ekat kuukaudet meni sisäsiistiksi opetellessa, pöydän jalkoja ja lattialistoja järsiessä (taispa "muutamasta" kohdasta seinästäkin lähtee palasia) ja tapoja opetellessa. Tosin tapojahan opetellaan edelleen, ja vielä pitkään. Mutta mie yllätyin todella paljon siitä, kuinka helposti Saaga oppi pentuna kaikki peruskäskyt, jotka se edelleen osaa vaikka unissaan. 

Massu täynnä.

Eka päivä uudessa kodissa. 

Rivitalon kauhu, hih. 

Betoni on ilmeisen hyvää...

Joen rannassa.

Alkutalven riemua.

Saagalle ei aina ollut ihan selvää, mitä varten sanomalehdet on lattialla.
Noh, hyvinhän ne petipaikkanakin kelpasi.

Paljon myö Saagaa syksyllä käytettiin joka paikassa ja tutustutettiin toisiin koiriin sekä ihmisiin. Jopa metässä koira kävi syksyllä muutamia kertoja tutustumassa erilaisiin maastoihin. Mie kävin sen kanssa sitten alkutalvesta Pohjois-Karjalan Noutajakoirajärjestön pentukurssilla ja näyttelytreeneissä. Joulukussa tais olla Saagan eka Match Show, mutta ei taiettu siellä pärjätä. Ideahan siellä oli, että käytiin harjottelemassa vaan näyttelytilannetta.

Lopputalvelsta/alkukeväästä meidän oli tarkotus mennä Jyväskylään näyttelyyn, mutta Saaga alkoi yllättäen ontumaan ja varomaan jalkaansa. Välillä liikkuessa se aivan ulahti kun yritti laskea painoa jalalle, pääosin se juos kolmella jalalla. Ei mitään, koipi kuvattiin eläinlääkärin epäillessä, että jalassa olisi murtuma. Mitään vakavaa ei kumpikaan eläinlääkäri löytänyt. Lopputulos oli se, että ilmeisesti kasvukipuja/joku tulehdus (en ees muista enää). Kipulääkekuurilla se meni ohi. 

Unessa eläinklinikalla.

Päästiin sit keväämmällä Kerimäelle näyttelyyn pentuluokkaan. Saaga oli ainut narttu, mutta sai hyvän arvostelun. Toinen pentuluokka käytiin Polvijärvellä. Pääsiäisen aikaan Imatralla sit oli Saagan eka virallinen näyttely. Saaga sai EH:n. Muita tuloksia on ERI (Joensuu, toukokuu) ja H (Juva, heinäkuu).

Kerimäen näyttelystä.

Keväällä Saaga kävi myös muun muassa majavan metällä. Hyvin se siellä oli touhunnut, tosin eihän se oikeisiin töihin siellä päässyt. Sieltä tultuaan Saaga pääskin eläinlääkäripäivystykseen: sen pää turpos viidessä minuutissa ihan yhtä äkkiä todella paljon. Se oli ollut siis jo päivän kotona, ja sinä iltana käynyt vaan meiän takapihalla välillä. Koira oli ollut myös huonovointinen, joten kortisonia ei oikein hyödyttänyt antaa itse. Eikun siis päivystävälle, ettei hengitystiet menisi tukkoon. Siellä Saagalle laitettiin kortisonia ja pahoinvointilääkettä piikillä ja kyyn pureman varalta tippaan. Eläinlääkäri epäili kyseessä olevan allerginen reaktio jostain. Käärmeen puremaa lekuri ei pitänyt todennököisenä, koska käärmeenpuremassa yleensä on kuuma/kipeä kohta ja toispuoleinen turvotus. Saagan turvotusta enemmän kutitti ja se oli kyllä ihan tasainen ympäri pään. Noh, onneks kortisoni auttoi ja koira saatiin jälleen kuntoon. 

Matkalla eläinlekuriin kera turvonnut pää. Eläinlääkäri-
kin nauroi, että labradorihan näyttää ihan shar peiltä.

Tässä turvotus on laskenut jo jonkin verran,
iho ei enää näy.

Keväällä alettiin sit ihan toden teolla treenailemaan noutojuttuja. Kuten aiemmin oon kertonut, Joni oli Saagan kaa taipparikurssillakin. Noutotreeneistä voi lukea aikaisemmista kirjotuksista enemmän. 

Kesä meni Saagalla pitkälti mökkeillessä, ulkoillessa ja muutamissa näyttelyissä. Noutojuttuja treenailtiin koko kesä enemmän ja vähemmän, ja toki mejää myös! Mie kävin Saagan kaa myös mejä-kurssilla. Ollaan naurettukin, että meiän koiralla on enemmän harrastuksia kun monella ihmislapsella. 

Tän syksyn jutuista oon kirjotellut viime aikoina niin paljon, että niistä voi lukea yksityiskohtaisesti aiemmsita kirjotuksista. Tärkeimpiä tapahtumia on tietenkin ollut kyyhkyn ja sorsajahdin alotus ja mejä-kokeet. 

Saagalle on vuodessa tapahtunut kaikenlaista, mutta myös treenisuunnalla kehitystä on selvästikin tapahtunut paljon. Toivotaan, että sama tahti jatkuu, eikä takapakkia kauheesti tulisi. Oon kuitenkin siihen takapakkiinkin henkisesti varautunut, koska Saaga on vielä niin nuori koira, ettei kaikki vaan voi olla näin täydellistä...

Saagan ihanat juoksupöksyt...hihhi.

"Se oli hauskaa, onks lisää pahvilaatikoita?"

On tuo koira ollut ihan yliveto luonteensa ja oman olemuksensa kannalta. Vaikka se meillä onkin aikalailla harrastuskäytössä, on se kotikoirana kuitenkin ihan omaa luokkaansa. En mie osais enää ajatella aamuja ilman lenkkeilyä Saagan kanssa (ne muutamat Saagattomat aamut on olleetkin tosi outoja). On se jännä miten jo näin lyhyessä ajassa koiralle kehkeytyy jo oma paikkansa perheessä. Suuremmilta ongelmilta ollaan onneks vältytty, ja Saaga on hyvin sisäistänyt oman paikkansa meillä.

Suuret on meillä kuitenkin suunnitelmat ja unelmat tulevaisuudessa, mutta ne on niin ajatustasolla vielä, etten uskalla ääneen sanoa. Tästä syksystä sen verran, että Saagalla on tiedossa vaan metätystä ja lomailua sen jälkeen. Näyttelyt ja mejä-kokeet on suunniteltu vasta ens vuodelle.

Vastahan se oli noin pieni. <3 

Tassuttimet.

Mie haluan kiittää Saagan kasvattajia ihanasta pennusta ja avusta (oon kysellyt aivan kauheesti kasvattajalta kaikenmoista tästä koirasta milloin mihinkin liittyen). Kiitos kuuluu myös kaikille miun tutuille, ketkä on myös tukenut ja neuvonut minuu uuen harrastuksen parissa. Joni on miun kanssa kouluttanut koiraa ja ollut menossa mukana, kiitos. Isoin kiitos ja sydän kuuluu tietenkin Saagalle. 

Reilu vuosi taaksepäin en tiennyt tästä touhusta mitään.

- Leena