Viime sunnuntaina kävimme tekemässä Marin kanssa koirillemme jäljet pitkästä aikaa. Hyvin ehdittiin ennen lumien tuloa; jo seuraavana päivänähän lunta alkoi satamaan ihan huolella. Saagalle ja Marin Elalle tehtiin ihan verijäljet, Marin toinen koira Minni sai pk-jäljen. Mari oli tehnyt Saagalle hauskan jäljen, joka ei noudattanut ihan normikaavaa. Jäljellä oli neljä tai viisi makausta, kaksi erilaista lyhyttä katkokulmaa ja jälki mutkitteli paljon. Tällaisia jälkiä pitäisi mielestäni tehdä enemmän, koska tuollaiset jäljittelevät enemmän sitä kolarihirveä, kuin (Suomen) koejälki. Maasto oli ihan mukavaa mejäilyyn: pieniä kukkuloita, kosteikkoa, muutama oja ja vähän myös jotain puskaa siellä oli (niitä sain nimittäin kierrellä siellä ihan kunnolla). Jäljen Saaga suoritti ihan ok:sti. Alkuun se oli luonnollisestikin tosi innoissaan, mutta loppumatkastahan vauhti aina hidastuu eikä koiraa tarvitse jarruttaa niin paljoa. Makauksille oli laitettu pieniä paloja juustoa, joiden avulla Saaga merkkasikin osan makauksista pysähtymällä. Yhdeltä makaukselta se meni ohi, mutta palasi vielä merkkaamaan sen eikä edes syönyt juustoa!! Jee. Mutta tosiaan muutama makaus jäi huomiotta. Hiljaa hyvä tulee. Katkokulmissa ei ollut ongelmaa; ne ratkaistiin lenkittämällä.
Elan jäljen kaadolle laitettiin nakkipurkki, että saataisiin nuori koira innostu- maan sorkasta. Oli Ela kyllä nakeista huolimatta innoissaan.
Tyytyväisyyttä havaittavissa. Maassa oli tosi ohut lumipeite, mutta vielä tuona päivänä metässä lunta ei ollut, joten jäjet oli ihan hyvä tehdä.
Lopuksi koirat saivat leikkiä ja juoksennella yhdessä ihan kunnolla. Ensin työt, sitten huvit. Kyllä sitä koira vaan tarvitsee koirakavereidenkin seuraa välillä. Nyt joululomaillaan! - Leena
Huomasin, että täällä blogin puolella onkin ollut jo pidemmän aikaa vähän hiljaisempaa. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meidän meno on ollut ihan tavallista tallaamista enkä ole oikein keksinyt aihetta mistä kirjoittaa. Sorsan metsästys on pikkuhiljaa tältä syksyltä hiipunut, mutta pakastinta katsoessani huomasin että sorsasyksyhän on ollut varsin runsas. Ei sitä määrää älyäkään, kun isäntä ja koira tulevat metsältä toisinaan muutama sorsa mukanaan. Kun niitä kertoja alkaa tulla useampi ja aina on se muutama sorsa mukana, niin yllättäen sitä huomaakin kuinka paljon lihaa on talteen kertynyt. Nyt ainakin täällä Pohjois-Karjalassa ovat kelit olleet sen verran koleita, luntakin oli välillä yli 10 senttimetriä, ja joki on saanut rantaviivan läheisyydestä ohuen jääpeitteen. Joni on muutaman kerran vielä käynyt katselemassa joella sorsien lentoa, mutta koiraa ei ole uskaltanut ottaa mukaan. Se huimapäähän varmaan samantien hyppäisi veneestä uimaan...
Saaga ja Saagan noutamat sorsat yhdeltä illalta lokakuun loppupuolella.
Syysilta lenkkipolun varrella.
Viime viikonloppuna käytin Saagaa pitkästä aikaa näyttelyssä! Olin siis ilmoittanut Saagan sinne jo aikaisemmin ja arvoin loppuun saakka lähdenkö, vai enkö lähde. Onneksi päätin lähteä: meillä oli oikein mukava 12 tunnin mittainen road-trip kaverini Annan kanssa. Jyväskylässä en ollutkaan ennen näyttelyssä käynyt, joten siinäkin mielessä kokemus oli avartava.
Saaga osallistui avoimeen luokkaan ja tuomarina oli Frank Kane Iso-Britanniasta. Kuten aina ennenkin, Saaga käyttäytyi näyttelypaikalla oikein hyvin ja rauhallisesti. Kokonaisuudessaan minulla oli tosi hyvä fiilis sekä koirasta, että itsestäni (en tällä kertaa tainnut juuri jännittää pientä alkujännitystä lukuunottamatta). Olen erittäin tyytyväinen Saagan esiintymiseen. Vaikka huomasin koirassa jonkun verran "virheitä", jotka myös tuomari valitettavasti huomasi, tuntui koira tosi kevyeltä ja se liikkui kun ajatus. Tällä kertaa se seisoi tosi hienosti paikallaan.
Saaga ei stressaa näyttelyissä(kään).
Tulokseksi Saaga kuitenkin sai EH:n, josta yllätyin, mutta johon olen kuitenkin kehää ja tuomaria seurattuani tyytyväinen. Tuomari oli mielestäni aika tiukka arvostellessaan koiria, enkä oikein saanut kiinni siitä, millaisista piirteistä hän koirissa tykkäsi: ERI:n saaneet koirat erosivat toisistaan sekä malleiltaan, että liikkeiltään.
Tässä nyt Saagan arvostelu: Two years four months. A topsize bitch with lot of substance. Needs more undercoat. Very good head and temperament. Needs more rear anglation and this shows in movement. She carries her tail too high. Minulle ei jäänyt arvostelusta mitään hampaankoloon ja yhdyn tuomarin mielipiteisiin täysin (myös kaikki muut varmaan yhtyvät etenkin tuohon häntä -kommenttiin katsottuaan allaolevan kuvan). Meillä on nyt tuosta Saagan hännästä tullut vähän ongelma: kun seisotan Saagaa, se joko roikottaa häntäänsä kohti maata tai heiluttaessaan häntää pitää sitä kohti taivasta. Tosin, ei se koiran elämää haittaa millään lailla, eikä se minuakaan häiritse huolimatta siitä, että tämä hännän asento ei ole labradorilla kovin toivottavaa.
Ai kauheeta :D jostain syystä tämä kuva huvittaa minuu kauheesti.
Valitettavasti meillä ei ollut mukana kuin vain kännykän kamera.
Otin tuohon alapuolelle huvin vuoksi ja urheilun kannalta vertailukuvan siitä,
millanen toi häntä oli pentuna...
Meillä oli ainakin tosi mukavaa, eikä miulle ainakaan koiran menestyminen ole se tärkein seikka minkä takia näyttelyissä käydään. Jos ottaisin liian kilpailuhenkisen asenteen, en usko että näyttelyissä käyminen olisi minulle, saati koiralle, enää mielekästä tekemistä. Mutta täytyy kuitenkin myös muistaa: jos ei koita, ei voita... Kuten aikaisemmin sanoin, täälläpäin ehdittiin jo vähän aikaa naatiskella lumesta ja pakkasesta! Se hupi ei tosin kauaa kestänyt ja nyt lunta ei ole jäljellä nimeksikään. Alla kuitenkin muutamia talvisia kuvia. Toivotaan, että tilanne lumen suhteen taas paranee ennen joulua. Ollaan kuulolla! - Leena
Saaga on saanut lisänimen liittyen sen metsästysharrastukseen: Google eli hakukone. Nimi on oikeastaan appiukon omalle koiralleen keksimä, mutta Joni käyttää nimeä Saagallakin. Kuten tällaisilla lisänimillä yleensä on tapana, on myös tässä tapauksessa sillä jokin tarina. Viime syksy oli ensimmäinen, jolloin Saaga oli metsällä mukana tositoimissa. Jo tuolloin päivittelin blogissa, että hakuetäisyyttä tulisi saada lisää. Tämän kesän räkättijahdin myötä Saaga on saanut luottamusta itseään sekä ohjaajaa (Jonia) kohtaan, minkä johdosta myös hakuetäisyys on lisääntynyt huomattavasti. Haastavissa olosuhteissa Saaga on myös oppinut kiitettävästi käyttämään nenäänsä ja hyödyntämään ilmavainua riistaa etsiessä. Onpa sillä vielä kolmaskin piirre, jota (tällä erittäin vähäisellä kokemuksellani) arvostan työkoirassa: periksiantamattomuus. Nämä piirteet ovat Saagan valttikortteja ja niiden yhdistämisellä se on kehittänyt itselleen erittäin tarkan ja varman työskentelytavan. Saagalta ei toistaiseksi ole jäänyt yhtään ammuttua riistaa löytämättä.
Nyt lentää kyllä kaaaakana...
Saalisposeerauksia. Minuu vähän harmittaa, kun nää metällä oletut kuvat on niin huonolaatuisia. Mutta Joni on lähes aina metällä yksin ja ainoana kuvaus- laitteena on puhelin. Mutta kuulunee asiaan.
Viime viikolla Saaga sai Jonilta erittäin suurta kiitosta osoitettuaan taitonsa haavoittuneen vesilinnun etsimisessä. Lintu oli saanut hieman huonon osuman ja tippui maahan haavakkona, jonka jälkeen lähti karkuteille jalan. Saaga laitettiin hakuun ja se heti löysi ja merkkasi paikan, johon lintu oli tippunut (kyllä se sorsien tippumispaikat merkkaa, mutta ei voi merkata verijäljellä makauksia, ärrrrr.....). Saaga jäljesti lintua siksak -tyylillä jäljen päällä lähes 400 metrin matkan odottaen välillä Jonia. Lopulta koira tuli haavakkosorsa suussa Jonin luo, juuri ajoissa ennen asutusalueen alkamista.
Ettei nyt kuitenkaan menisi liian kehumiseksi, on edelleen tiettyjä asioita, joihin Saagan kanssa työskennellessä tulee kiinnittää huomiota. Saaga on tuonut sorsat ja muut noutoesineet viime aikoina käteen saakka hyvin. Nyt se kuitenkin on taas vähän alkanut omimaan riistaa ja lähtisi mieluummin pienelle lenkille riista suussa, kuin toisi sitä ihan ohjaajalle saakka. Tänään kiinnitin asiaan huomiota, kun kävin lenkillä heittelemässä sille tennispalloa. Tein noutoharjoituksia siten, että koiran tuodessa noutoesinettä pidän kädet sivuilla auki ja saatan ottaa muutaman askeleen taaksepäin, että koiralla olisi pienenpi kynnys tulla ohjaajan luokse asti. Joka kerta otin vähemmän askeleita ja "pienensin" asentoani ja seisoin lopulta ihan tavallisesti koiran tuodessa noutoesineen.
Tennispalloa heitellessäni kertasin myös vähän malttia. Saaga innostuu tennispalloista aina kauheasti. Ehkä on niin kivaa, kun pallo lentää mailalla lyötynä niin kauas. Nyt kuitenkin otin Saagan sivulle paikalleen, heitin pallon ja olevinaan löin sitä. Aluksihan Saaga harhautui joka kerta ja lähti noutamaan palloa, joka ei edes oikeasti lentänyt. Muutaman harjoituksen jälkeen se totteli paikka -käskyä ja odotti niin kauan, että sai luvan lähteä noutamaan. Palkinnoksi sitten höntsäpalloiltiin harjoitusten välissä.
Nyt olen jo höpöttänyt niin paljon, että taidan laittaa kuvia vähän tekstin väliin ja jatkaa juttua ensi kerralla. Muistakaa, että nää on ihan täysin miun omia pohdintoja ja teen tuon koiran kanssa asiat sillä tavoin, että se oppii. Miulla ei todellakaan ole kauheasti vielä tietotaitoa ja haluaisinkin joskus käydä jonkun viisaamman opeissa. Luulen kuitenkin tän lajin olevan sellainen, että siitä voi aina oppia jotain uutta. En tiedä, onko meidän taktiikat oikeita vai vääriä, mutta onko sillä väliä, jos lopputulos on sama? Alla vielä muitakin kuvia viime ajoilta. Näihin kuviin ja tunnelmiin! - Leena
"HÄH?"
Koirapuistoilua. Kuvassa nuori Berninajokoira Peter ja blogissakin aikaisemmin esiintynyt meidän naapurissa asuva Corgi Topi.
Nyt tekisi kyllä oikesti vähän mieli vaikka tanssahdellakin. Viime viikonlopun olin Saagan kanssa mejäkokeessa Hiiskoskella (siellä oltiin myös keväällä). Kokeen järjesti Uimaharjun Koiraklubi, joka suoriutui tehtävässään jälleen erinomaisesti. Jo ennen koeviikonloppua tiesin, että edessä on mukava ja sujuva viikonloppu, joten kokeeseen oli todella ilo mennä. Viikonlopun sää oli puolipivinen ja lämpötila oli ehkä noin 15 astetta eli keli oli kohdallaan.
Iltalenkiltä. Komiat oli maisemat Hiiskoskella.
Meidän tekemä VOI -jälki.
Jälkienteko oli lauantaina ja teimme parini kanssa VOI- ja AVO-jäljet, vaikka molemmilla oli VOI -koira. Minä opastin VOIn. Jälkienteossa meillä ei ollut mitään suurempia ongelmia. Koska miulla oli gps mukana, ei tarvinnut arpoa mennäänkö oikeaan vai väärään suuntaan. Olen erittäin tyytyväinen meidän jälkiin. Myös maastot olivat todella mukavia mejämaastoja: vaihtelevia, mutta kuitenkin hyviä kuljettavia. Jäimme molemmat majalle yöksi kera koirat. Sunnuntaina herätyskello soi 5.40. Puoli seitsemältä meidän vasta olisi pitänyt olla paikalla ilmoittautumassa, mutta itse ainakin tykkään herätä ajoissa ja käyttää koiran ihan rauhassa lenkillä. Ylituomarina (ja ainoana tuomarina ylipäätänsä) oli Markku Hassinen, joka on meillä jo muutamassa kokeessa aikaisemmin ollutkin. Normaalien koeaamurutiinien jälkeen ensimmäiset lähtivät maastoon.
Komiat oli maisemat myös aamulenkillä.
Koska kokeessa oli vain yksi tuomari, oli selvää, että VOI -koirilla tuli odottelua AVO -koirien jäljestäessä ensimmäisinä. Päivä meni mielestäni taas kuitenkin aika nopsakasti. Aamulla odoteltiin pari tuntia majalla paistaen makkaraa ja rupatellen mukavia. Oikeastaan jännityskin haihtui, kun joutui vähän rauhottumaan. Itse opastin päivän toisiksi viimeisen jäljen ja Saagan kanssa olimme viimeisellä jäljellä jäljestämässä. Opastuksessa ei ollut mitään ihmeempiä, ja opastamaani jäljellä oli jälleen kerran erittäin taitava koira (joka valioitukin tässä kokeessa).
Odotellessa ehtii ottaa vaikka pari selfietä...
Saagan jälki oli sijoitettu erittäin mukavaan ja helppokulkuiseen sekametsään, jossa oli myös pieniä kosteikkoja. Saaga oli tapansa mukaan hyvin innoissaan lähdössä jäljelle, joten alussa sainkin sitä aika paljon rauhoitella. Istutin sen ennen alkumakausta ja sain sen jopa tutkimaan makauksen pysähtyen. Ekan sadan metrin ajan sain lähes koko painolla roikkua liinan päässä, mutta sen jälkeen Saaga kulki oikein sopivaa vauhtia. Makaukset olivat mielestäni hyvin sijoitettuja. Siltikään Saaga ei viitsinyt niille pysähtyä kunnolla. Se on oikeasti aika turhauttavaa, kun itsekin ohjaajana näet makauksen tulevan ja koira vaan ei reagoi siihen mitenkään. Eipä sille mitään mahda tuossa tilanteessa. [[Alkuviikosta vieläpä kävin treenaamassa Saagan kanssa PELKKIÄ makauksia (niin, ettei niistä siis lähtenyt jälkeä minnekään suuntaan), mutta silloinkin se vain kovasti yritti hakea jäljen jatkoa.]] Viimeisellä pätkällä jäljen vierestä lähti kaksi teertä. Siinä vaiheessa kyllä ehdin ihan vain lievästi kirota pienessä päässäni. Olihan Saaga edellisellä viikolla metsällä ollessaan ajanut metsoja ja teeriä ylös ihan vaan huvin vuoksi. Noh, eipähän siinä auttanut, kuin perässä kävellä. Vähän aikaa Saaga yritti teeriä etsiä, mutta sitten se onneksi ikäänkuin vahingossa löysi takaisin jäljelle (kehoituksesta) ja päätti jatkaa jäljestämistä. Kyllä huokasin helpotuksesta. Loppu menikin ihan hyvin. Tässäpä arvostelu (on muuten tismalleen samat pisteet, kun viime kokeessa! Vaikka eri tuomari): Jäljestämishalukkuus 5/6 Jäljestämisvarmuus 10/12 Työskentelyn etenevyys 9/10 Lähdön, kulman, makauksen yms. selvittämiskyky 8/14 Käyttäytyminen kaadolla 3/3 Yleisvaikutelma 5/5 Yht. 40 VOI1 Lähtömakaus tutkien ohjattuna edetään ensimmäiselle osuudelle. Koira jäljestää aivan jälkiuran tuntumassa edeten ensimmäiselle kulmalle, jossa katkos veretetyn osuuden loppuun. Koira hakee jatkoa ja saa tuulen alta hajun edeten suoraan siitä toiselle osuudelle selvittäen katkon helposti. Toinen osuus edetään jäljen välittömässä läheisyydessä vain lyhyin tarkistuksin toiselle kulmalle, josta tarkasti kolmannelle osuudelle. Kolmas osuus kuten toinen hyvää jäljestystä aina kolmannelle kulmalle, josta tarkasti neljännelle osuudelle. Heti neljännen alussa teeri lähtee jäljen läheltä lentoon ja se vie hetken aikaa koriaa pyörittäen riistakentässä, josta pienellä kehoituksella palaa jäljelle. Tultaessa aivan lähelle kaatoa, koira hakee sitä tuulen tuodessa sen hajut, löytää siitä hyvin sorkalle, jonka nappaa suuhunsa. Makauksista ohitti 1 ja 3 vierestä sekä osoitti pikaisesti 2 ja 4. Koira ohjataan tähän maastoon sopivalla vauhdilla.
Jäljestys on oikeesti koiralle aika rankkaa. Saaga on ainakin ihan puhki aina,
kun tulee jäljeltä.
Oli ilahduttavaa, että myös muut koirat saivat tosi hyviä tuloksia. Moni siirtyi AVOsta VOI -luokkaan ja yksi koira valioitui! Oli kyllä taas niin mahtavaa. Ei tuota fyysisesti melko raskasta lajia jaksaisi, jos sen harrastajat eivät olisi noin mukavia. Tähän on hyvä päättää meidän mejäkoekausi. Erityiskiitos kokeen järjestäjille kokeen sujuvuudesta! Vastaava koetoimitsija kuljetti tuomaria ja kirjasi koneelle tuloksia tuomarin ollessa metsässä. Aika tehokasta. Tämän ansiosta päästiin suhteellisen aikaisin myös lopettamaan koe. Kiitos kiitos kiitos kaikille, jotka olitte mukana! Jatkosta sen verran, että tää koe tosiaan oli meillä tämän syksyn viimeinen. Treenijälkiä varmasti tehdään niin kauan, kuin ennen lumien tuloa ehditään (eli ehkä pari). Ennen sitä Saaga saa kuitenkin pitää muutaman viikon tauon mejästä keskittyen metsästykseen. Pitää se koira isännällekin välillä antaa... Metsällä Saaga on kyllä käynytkin tässä lomassa, mutta niistä sitten lisää toisella kerralla, ettei tämä jo muutenkin pitkä päivitys muutu romaaniksi. - Leena
PS. Oli muuten isoja mustikoita, ja paljon! Harmi, ettei
sattunut poimuri mukaan. ;)
Paljoa en ole viimeaikoina ehtinyt kertomaan muista, kuin vain mejäjutuista. Onhan Saagan kesään toki muutakin mahtunut. Mutta koska kuvat kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa, taidankin jakaa kuvina otteita Saagan kesästä. Noutohommista meillä on ollut taukoa. Ollaan toki käyty tennispalloa heittämässä, mutta oikeat treenit ovat kyllä jääneet välistä. Mejä voi olla osasyy tähän... Sorsan metsästyshän alkoi tällä viikolla ja Joni onkin Saagan kanssa koko viikon metsällä. Tuosta mehtäreissusta ajattelin kirjotella sitten erikseen, kunhan saan tekijät kotiin. Kyllähän sitä edellisellä viikolla tuumattiin, jotta pitäisikö Saagalle jokunen keppi käydä heittämässä ennen metätyksen alkua. Treenitauko noutojutuista on osoittautunut kyllä ihan hyväksi asiaksi: intoa Saagalla on enemmän, kuin koskaan. Tietenkin perustottelevaisuutta tulee harjoiteltua päivittäin, joten varmaan sen vuoksi koira toimii myös metsällä täydellisesti. Se tekee kaiken silleen, kuten käsketään. Ja heti, kun pyydetään. Metällä se on kyllä kuin eri koira. Aivan uskomatonta.
Saagan kesäsävy.
13.7. Saaga täytti kaksi vuotta.
Saagakin nauttii auringosta. Se saattaa maata terassillakin
auringossa jopa puoli tuntia. Luulis, että mustalle koiralle
tulee kuuma...
Veneilemässä.
Ei, meillä ei koira saa olla sohvalla. Meillä ei koira saa myöskään kerjätä.
Ruoan lisäksi myös mustikat ovat herkkua.
Saaga sekosi, kun tulin kotiin.
Juoksujen myötä alkoi masennuskausi...
... joka kesti ...
... ja kesti ...
... ja kesti. Metsälle päästyään se on jälleen pirteä oma itsensä.
Kerkesipä Saaga "auttamaan" puutarhahommissakin - jälleen kerran.
Kesäähän on toki vielä jäljellä, joten nautitaan siitä nyt vielä kun voi.
Viime viikonlopun vietin meidän oman noutajakoirayhdistyksen mejäkokeessa Juuan Petrovaarassa. Koska matka sinne saakka on melko pitkä, yövyimme Saagan ja muiden toimikuntalaisten kanssa majalla. Sää oli koko viikonlopun melko kostea... lauantaina tuli useita ihan kunnon sadekuuroja, samaten sunnuntaina. Vaan eipähän ollut kuuma, mikä oli tietenkin koirien kannalta hyvä asia. Kokeen tuomareina olivat Marja-Maija Pyykkönen (ylituomari), Markku Hassinen ja Martti Hirvonen. Jälkien tekeminen meni meillä kyllä hyvin. Maastot olivat mielestäni todella hyvät: vaihtelua oli paljon, mutta silti mahdotonta ryteikköä ei ollut. Myös riistaeläinten jälkiä ja jätöksiä havaittiin jonkun verran.
Tältä näytti lauantaiaamun sää Juuassa.
Sunnuntai (koepäivä) meni minulla aika nopsakasti, eikä odottelua kovin paljoa tullut. Ennen opastustani oli kaksi avokoiraa, joten reilun tunnin hengailun jälkeen lähdin jo odottelemaan sorkkaa ja tuomaria. Opastuksessa ei ollutkaan mitään ihmeempiä ja jäljestävä koira suoriutui hyvin. On aina ilahduttavaa, että itse tekemältä jäljeltä tulee hyvä tulos. Opastukseni jälkeen odottelin yhden voi -koiran suorituksen, jonka jälkeen pääsimme Saagan kanssa jäljelle. Jälki oli melkein 23 tuntia vanha. Lähes koko jäljestämisen ajan satoi kaatamalla vettä. Tuomarina meidän jäljellä oli Marja-Maija, joka on tuomaroinut meitä kerran aikaisemmin (avossa). Rauhoitin lähdön ja mielestäni Saagakin oli normaalia rauhallisempi. Virtaa sillä kyllä jälleen riitti ja sain ihan koko painolla kenottaa liinan päässä, että sain vauhdin sopivaksi. Meidän jälki oli tehty maastoon, joka oli pääsääntöisesti suota, mutta etenkin loppupätkästä oli sitten hakkuuaukeaa paljon. Jälki oli erittäin haastava tuulen ja runsaan sateen takia. Lisäksi jäljellä oli to-del-la monta ojaa ja kaatunutta puuta. Ne olivat minun murheen kryyni jäljen ajan, joten en paljoa ehtinyt murehtimaan sitä, että jäljestääkö se koira hyvin vaiko ei.
Meidän jäljellä oli ihan vaan muutama oja.
Alkupätkä jäljestä meni hyvin. Katkokulma oli tehty hakkuuaukolle ja koiran käytöksestä huomasin itsekin katkon olevan siinä kohdassa. Ihmettelin, kun Saagalla meni ihan tolkuttoman kauan katkokulman selvittämisessä ja se yritti vain hakea sitä vasemmalta. Yleensä se on ollut sille ihan helppo nakki. Oli kuulemma tuullut aivan väärästä suunnasta, eikä koira voinut hakea jäljen jatkoa ilmavainulla, jota Saaga on nyt aika kiitettävästi oppinut käyttämään. Saaga on tuomarin sanoin "vahvasti vasentassuinen", jonka vuoksi se yritti hakea jatkoa vasemmalta. Jossain vaiheessa koira jo vähän kyllästyi ja alkoi järsimään keppiä. Siinä vaiheessa kehotin sitä ("jälki"), ja kuinka ollakaan, koira lähti määrätietoisesti oikeaan suuntaan jatkamaan jäljestystä. Katkokulman jälkeen tulivat kuvioon hirvien jäljet. Emo ja vasa. Jälkiä ja makuupaikkoja oli paljon, ja ne pyörittivät Saagaa aika pitkän aikaa. Jäljet olivat kuulemma niin tuoreita, että makaukset olisivat vielä olleet lämpimiä, jos olisi kokeillut... Tuoreudesta kertoi myös se, että kaatosateessa mudassa olevat jäljet olivat edelleen todella selviä. Liekkö meitä lähteneet karkuun... tiedä häntä.
Lopulta päästiin kaadolle aikamoisen kaartelun jälkeen. Tuomari sanoi heti, että ollaan tyytyväisiä, että päästiin loppuun asti. Jälki oli jo itsessään erittäin vaikea, koska pitkä matka jäljestä oli aukealla. Lisäksi oli satanut niin paljon, että haju oli levinnyt isolle alueelle. Ja sitten vielä ne hirven jäljet. Huh! Olen kyllä erittäin tyytyväinen Saagaan, ettei se antanut oikeiden jälkien haitata. Tää oli todella hyvä jälki myös treenimielessä. Aikaa meillä meni 45 minuuttia! Ei ihmekään, kun tuntui, että oltais oltu metässä ikuisuus. Ennen tätä meidän pisin aika, joka ollaan jäljellä oltu, on puoli tuntia. 45 minuuttiahan on periaatteessa se yläraja, joka jäjestykseen saa kulua.Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä, että aikaa olisi voinut mennä enemmänkin, sillä koira työskenteli koko ajan etenevästi. Tuomarin mielestä myös haastava sää täytyy ottaa huomioon kelloa katsottaessa. Arvostelu:
Jäljestämishalukkuus 5/6 Jäljestämisvarmuus 10/12 Työskentelyn etenevyys 9/10 Lähdön, kulman, makauksen yms. selvittämiskyky 8/14 Käyttäytyminen kaadolla 3/3 Yleisvaikutelma 5/5 Yht. 40 VOI1 Ohjattu lähtö. Jarrutetaan sopivavauhtiseksi vauhdiksi. Polveileva jäljestys koko matkan. Kulmat 1 ja 3 takakautta selvitellen. Katkokulma vie kauan aikaa, kehotuksesta selvittää katkon. Makauksista 1, 3 ja 4 kävellään yli. Toisen hakee sivusta. Koira etenee paljon pyörähdellen jäljellä jokaisella osuudella, joka vie aikaa. Haastava jälki, joka opettaa ohjaajaa ja koiraa. Sorkalle hieman sivusta, jonka ottaa suuhun. Kiitos jälleen kaikille! Oli taas ihan parasta, vaikka keli oli kesäisen kostea. - Leena
Muutama viikko sitten oltiin Karjalan Spanieleiden järjestämässä mejäkokeessa Joensuun Pirttivaarassa. Sää oli minun mielestä täydellinen, vaikka sunnuntaiaamuna oli hieman koleaa. Koko viikonlopun oli noin 13-15 astetta ja pilvistä. Lauantaina oli ihan perinteisesti jälkientekopäivä ja tein parini kanssa avo- ja voi-jäljet. Jälkien teossa ei oikeastaan ollut mitään ihmeempää, vähän mentiin vikasuuntaan, mutta hienosti saatiin korjattua. Lopulta molemmista jäljistä tuli hyvät.
Miun opastama jälki oli enimmäkseen tällaista helppokulkuista kuivaa suota.
Sunnuntaiaamuna oli normaalit koeaamurutiinit: aamupala, ylituomarin (Minna Vornanen) puhuttelu, jälkien arvonta ja laukauksen sietotesti, jonka kaikki koirat läpäisivät. Minnan lisäksi toisena tuomarina toimi Markku Hassinen. Markku sattuikin sitten jälleen Saagan jäljelle tuomariksi. Meidän piti Saagan kanssa odottaa pari avo -luokan jäljestystä ennekuin päästiin itse jäljelle. Koin, että tällainen odottelu on ainakin minun koiralle tosi hyvä juttu: se ehtii rauhoittua kunnolla ennen jäljestystä. Mentiin ihan hyvissä ajoin jäljen alun läheisyyteen, jossa sitten kävelyttelin Saagaa. Käveleminen ja kunnolla rauhoittuminen tosi tärkeä rutiini Saagalle ennen jäljestämistä. Silloin se malttaa jäljestää hieman rauhallisemmin, vaikka intoa siltikin riittää vielä.
Onko odottavan koiran ilme hieman epäluuloinen?
Saagan tulos oli hukaton VOI2. Olen kyllä tosi tyytyväinen, että saatiin ylipäätänsä tulos. Kakkonenhan on suoraan sanottuna juhlaa edellisen nollan jälkeen. MUTTA miun mielestä Saagan suoritus oli vähän epätasainen. Vauhti oli tällä kertaa tosi hyvä (laskin joka askeleella mielessäni "yk-si, kak-si, kol-me...", että ei vaan mennä liian kovaa). Saaga oli jotenkin todellä säikyn oloinen koko jäljestyksen ajan. Esimerkiksi, kun tultiin pienelle metsäaukiolle, se oikein pysähtyi ja mietti mennäänkö tosta vai ei. Muutenkin Saaga pysähteli paljon, mitä se ei koskaan ole tehnyt. Toisaalta, voihan se olla hyväkin asia, ettei se koko ajan juokse päättömän kanan tahtiin. Jälki ohitti lammen, jossa oli ilmeisesti sorsia. Niitähän se koira jäi aika pitkäksi aikaa ihmettelemään, kunnes taas jatkoi matkaa jälkeä pitkin, ja taas ihmetteli sorsia. Tais se vähän siellä kaislikossakin käydä tarkistamassa... Käskystä sain koiran kuitenkin jatkamaan jäljestystä (IHME!). Noh, sitten ne makaukset.... ne Saaga kiersi. Joka ikisen. Ei edes kävellyt yli, vaan kiersi. Ei se tätäkään ole koskaan tehnyt. Tuon takiahan tuomari sitten päätti laskea palkintosijaa, mikä on miun mielestä VOI -luokassa ihan oikein. Saagalla pitäisi olla juoksut tulossa, joten luulen, että se aiheuttaa tämän epäluuloisuuden ja otouden. Taas selittelyn makua. Ehkä kuitenkin vaan lisätään treeniä ja opetellaan se tekeminen ;) Saaga jaksaa kyllä yllättää joka kokeessa. Eipähän oo meillä liian tylsää. Tässä arvostelu: Jäljestämishalukkuus 4/6 Jäljestämisvarmuus 9/12 Työskentelyn etenevyys 8/10 Lähdön, kulman, makauksen yms. selvittämiskyky 6/14 Käyttäytyminen kaadolla 3/3 Yleisvaikutelma 4/5 Yht. 34 VOI2 Lähtömakaus kiinnostaa ja ohjattuna ensimmäiselle osuudelle. Ensimmäinen osuus mennään vain muutamin lyhyin tarkistuksin ensimmäiselle kulmalle, jossa katkos veretetty osuus loppuun. Koira hakee jäljen jatkon ja heti toisen osuuden alussa oikealle tarkistuslenkki. Vielä useita lyhyitä tarkistuksia toisella osuudella. Vasemmalla oleva lampi aiheuttaa useita tarkistuksia sen suuntaan. Käy ruohikossa haistelemassa hajut ja sieltä kaartaa kuitenkin takaisin jäljelle. Loppu kolmannesta osuudesta jäljen tuntumassa, kolmas kulma jälkinarun verran takaa tarkistaen neljännelle osuudelle. Neljäs osuus aaltoilevaa hyvää etenevää jäljestystä aina kaadolle asti. Sorkan nappaa suuhunsa. Tänään koira ei ole yhdestäkään makauksesta kiinnsotunut vaikka vierestä ne ohittaakin muuten sopivavauhtisessa suorituksessa. Oli kyllä jälleen mukava viikonloppu! Tästä hyvillä mielin jatkamaan... :) - Leena
Kotimatkalle lähdössä. Näkyyköhän silmissä jo pieni väsy?
ps. nää mejäpäivitykset on aina vähän kaljun näköisiä, kun ei nuilla reissulla ehdi kauheasti kuvia ottamaan.... :)
Meillä vietettiin juhannusta kahdella eri mökillä eli maakuntamatkailun merkeissä. Saaga nautti täysillä, kun sai olla kokonaiset neljä päivää irti ja juoksennella ja uida ihan vapaasti. Sunnuntaina oli jo koirakin ihan väsynyt: kun se huomasi, että alan pakkailemaan autoa kotiin lähtöä varten, meni se autoon istumaan ja odotti pääsyä takaisin kaupunkiin.
Tässä Saagan juhannus kuviin tiivistettynä. Ei kovin monipuoliselta näytä: uintia, uintia, keppejä, uintia. Koirat ovat niin vilpittömiä ja osaavat nauttia pienistä asioista, pitäisikö meidänkin ottaa niistä mallia?
Laiduntamista.
Tiput. Saaga lähti uimalla noiden pienten perään, onneksi niiden emo älysi
harhauttaa Saagan esittämällä haavakkoa ja uitatti Saagaa varmaan 500m
meidän lahden pohjaa pitkin. (Tämän kuvan laatu on aika huono, kun piti zoomata
kameralla niin paljon, eikä se suostunut enää tarkentamaan)
Paluu tyhjin tassuin sorsanpyyntiretkeltä.
Kepit on parasta. Jos ei ole muuta tekemistä, aina voi etsiä kepin ja jyrsiä sitä.
Tai sitten voi odottaa, että joku heittää kepin.
Kun Saaga oli monta päivää juoksennellut, alkoi vauhti jo pikkuhiljaa hiljentyä.
Saagan silmäkulmista huomaa, että myös itikoita oli paljon.
Meillä oli ainakin todella mukava ja rauhallinen juhannus. Myös kelit helli meitä täällä Itä-Suomessa. Nyt taas jaksaa hetken ahertaa arjen parissa.
