Soo happyy - Mejäviikonloppu

Viime viikonloppuna meille kävi aika hyvin. 

23.5.-24.5. olin Saagan kanssa Uimaharjun koiraklubin järjestämässä mejäkokeessa Ilomantsin Hiiskoskella. Majapaikkana meillä toimi Palovaaran erämiesten metsästysmaja. Tuomareina kokeessa oli Markku Hassinen (ylituomari) ja Minna Vornanen. Oltiin Saagan kanssa koepaikalla yötä, joten Saagalla(kin) oli aika pitkä viikonloppu autossa odotteluineen. Onneksi oli hyvä sää (joskin vaihteleva) ja auto pysyi viileänä. 

Tästä meidän matka alkoi. Uimaharjua / Ilomantsia ei edes
vielä näy kyltissä, heh... 

Oltiin siis HiisKOSKELLA.

Lauantaina käytiin tekemässä jäljet. Jälkiparini oli kokeneempi kuin minä ja sainkin häneltä tosi hyviä neuvoja jälkien tekoa varten. Tehtiin voittajajälki sekä avojälki, joka tuli sitten minun opastettavaksi. Koemaastot olivat erittäin hyviä jälkimaastoja: paljon ryteikköä, puskaa, korkeuseroja, suota... Lisäksi maastot olivat todella riistarikkaita: havaintoja jäniksistä, karhun jäljistä, hirven jäljistä, metsäkanalinnuista yms. 

Jälkien teon jälkeen meitä odotti majalla hyvä ruoka ja kahviakin oli koko ajan tarjolla. Olimme Saagan kanssa ainoat, jotka jäivät majalle yöksi, mikä oli ihan mukava asia. Ainakin saimme nukkua rauhassa, eikä koiran tarvinnut nukkua häkissä. Hyvät unet kyllä taidettiin molemmat saada.

Sunnuntaiaamuna hoidimme rutiiniasiat eli koemaksujen tarkastukset, rokotustodistukset yms. Ylituomarin puhuttelun jälkeen mitattiin liinojen pituus ja pidettiin laukauksensietotesti. Näiden jälkeen päästiinkin maastoon. Minna arvosteli kolme avojälkeä, joista Saaga jäljesti toisen ja minä opastin kolmannen. 

Saagan jäljellä oli minun mielestä paljon sitä ryteikköä ja korkeuseroja. Kokeilin hieman erilaista tapaa lähteä koiran kanssa jäljelle, kuin ennen. Istutin Saagan ennen alkumakausta ja pidin valjaista kiinni (ruuvattuani kantapääni sammaleeseen...) samalla osoittaen koiralle makausta. Saagallahan luonnollisestikin olisi ollut hirveä hinku jo lähteä jäljelle, mutta pidin itsepintaisesti sitä paikallaan makauksella niin kauan, että sain sen kiinnostumaan siitä. Tämä tyyli toimi ja lopulta Saaga malttoi tutkia alkumakauksen haistelemalla. Sen jälkeen alkoi "reipasvauhtinen" jäljestys. Huomasin koiran tekevän joitakin tarkistuslenkkejä. Kolmannella osuudella Saaga teki ihan reilun kokoisen tarkistuslenkin aiheuttaen minulle hieman sydämen tykytyksiä ("suoralta jäljeltäkö se koira eksyy??" ajattelin), mutta onneksi löysi takaisin jäljelle. Keskityin todella kovasti koiran hidastamiseen ja ajattelin vauhdin olevan sopiva. Kuitenkin jäljestyksen loputtua tuomari kehotti minua vielä hieman hidastamaan. Kokonaisuuteen olin kuitenkin tyytyväinen, sillä Saaga merkkasi alkumakauksen ja toisen makauksen ensin ohitettuaan sen (tuomari oli kulma ajatellut, että meinaako se todella kävellä toisenkin makauksen yli, jonka jälkeen Saaga muisti "ainiin, se makaus"... tilanne oli kulma oikeasti näyttänyt siltä). 

Saagan jäljestyksen jälkeen oli minun opastusvuoro. Myös minun opastaman jäljen ajanut koira teki loistosuorituksen, joten pystyin hyvillä mielin lähteä majalle odottelemaan jäljen purun jälkeen. Majalla olin jo puoli kahdentoista aikaan, joten odotusaikaahan sitten kertyi melkein neljä tuntia, että saatiin voittajaluokkalaiset pois metsästä. 

Oottelua iltapäivällä. Hieman väsyneen näköinen koira.

Tulostaso kokeessa oli huikea: ykköstuloksia tuli paljon sekä muutama kakkonen taisi olla joukossa. Aivan loistavaa! Saagallakin meni todella hyvin: AVO1 pistein 47/50. Paras pistemäärä meillä tähän mennessä. Kyllä saan olla tyytyväinen. Toisen ykkösen saatuaan Saaga starttaa seuraavassa kokeessa voittajaluokassa. 

Tässäpä vielä Saagan arvostelu ja pisteet (47/50): 

Jäjestämishalukkuus 6/6
Jäljestämisvarmuus 11/12
Työskentelyn etenevyys 10/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien selvittämiskyky ja tiedottaminen 12/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5

Rauhoitettu, ohjattu lähtö, jonka jälkeen alkaa reipasvauhtinen jäljestys. Jokaisella osuudella lyhyitä liinan pituisia tarkistuksia jäljen molemmin puolin. Ensimmäinen makaus nuuhkaistaan vauhdissa ja kulma tarkasti. Toinen osuus aaltoilevaa jäljestystä. Toisen makauksen koira kävelee yli, mutta päättää kuitenkin palata osoittamaan sen pysähtyen, kulma lenkillä. Kolmannen osuuden lopulla jäljen ainut pidempi tarkistuslenkki jäljen sivussa. Kaadon osoittaa pysähtyen ja ottaen sen suuhunsa. Hieno ja helposti luettavissa oleva jälkikoira. Tulevaisuutta ajatellen tarkkuutta makauksiin. 

Vaikka mejäkoeviikonloput ovat aika rankkoja, ovat ne aina yhtä mukavia. Uskallanpa sanoa, että seura tekee todella suurta virkaa myös mejäkokeissa. Siellä on todella mukavaa porukkaa ja lähes aina tutustuu uusiin ihmisiin. Osittain myös sen takia kokeissa jaksaa käydä useasti ja aina vain ilmoittautua uudelleen ja uudelleen.

Kiitos kaikille mukana olijoille ja myös miun tukijoukoille ja tsemppaajille tästäkin viikonlopusta! Ja iso kiitos myös tietenkin järjestävälle yhdistykselle Uimaharjun Koiraklubille, kaikki toimi todella hyvin ja huolto pelasi. 

Leena 

Kotimatkalta.

Mejäkauden alku

Nonniin, elikkäs 26.4. aloitin Saagan kanssa tämän vuoden mejäkauden. Kävin ihan itsekseni tekemässä noin 300 metriä pitkän jäljen kahdella makauksella. Heti koiran saatua jäljestysvaljaat päälle, alkoi pieni (innostus)vinkuminen ja nenän nuuhkuttelu. Kyseisen jäljen ajamisesta ei oikeastaan ole mitään erityistä sanottavaa: Saaga jäljesti 20 minuuttia vanhan (tai oikeastaan nuoren) jäljen koko ajan täysin jäljen päällä kuitenkin merkkaamatta makauksia. Sorkan kuitenkin omi saman tien löydettyään sen. 

Jälki oli koemuotoinen ja sen jäljestämiseen meni
alle neljä minuuttia, sillä kuvassa näkyvä lukema
sisältää myös kävelyn autolta jäljen alkuun.

Tällaisessa ihan easybeasy maastossa käytiin kausi avaamassa.

Kaato...

...joka omitaan.

Tältä näyttää itseensä tyytyväinen koira. 

Viime sunnuntaina, eli 3.5., kävimme Marin kanssa tekemässä molemmille koirille koemittaiset ja -muotoiset jäljet. Maasto oli aikamoista risukkoa sekä pientä harjua. Tuuli oli melko kova, minkä huomasi siitä, että molemmat koirat kulkivat noin kymmenen metriä jäljen sivussa. Saaga jäljesti hyvin omista sohelluksistani huolimatta. Ensimmäinen makaus ohitettiin oikaisemalla kulma ja toinen makaus lenkitettiin etsien jäljen jatko. Kaato oli vähän mäen takana ja Saaga käveli ensin sen ohi, mutta tuli sitten takaisin omimaan sen. Suoritus oli kokonaisuudessaan "ihan ok". 

Seuraavana keskiviikkona olin avustamassa Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistyksen mejä-toimikunnan järjestämällä mejäkurssilla (olen ko. toimikunnassa, joten kurssilla avustaminen on myös minun heiniä). Olin lupautunut jäljestämään Saagan kanssa näytösjäljen, jotta kurssilaiset saisivat käsityksen jäljestämisestä. Eipä käynyt silloin sunnuntaina mielessä, että oltiin lupauduttu keskiviikoksi jäljestämään, ei nimittäin ollut kovin hyvä idis. Metsässä meitä odotti aiemmin päivällä tehty noin 300 metriä pitkä jälki kahdella makauksella. 

Sanon kyllä suoraan, ettei Saagan suoritus ollut parasta laatuaan. Jo alussa tuntui, ettei koiralla ollut innostusta samalla tavalla kuin aina ennen. En tiedä jännittikö koiraa takana mukana kävelevä ihmislauma (mitä epäilen kyllä) vai oliko se vielä niin poikki sunnuntaisesta treenistä. Niin tai näin, mutta Saaga harhaili jäljen molemmin puolin tehden monen monta tarkistuslenkkiä. Lisäksi ennen toista makausta se yritti monta kertaa lähteä rinteeseen jonkun hajun perään, josta sai ilmavainun (tätä vähän ihmettelin, koska yleensä se ei todellakaan halua verijäljeltä lähteä minnekään, vaikka hetkellisesti haistaisikin jotain muuta). Lopulta kuitenkin päädyttiin takaisin jäljelle ja vaivoin sorkkakin löytyi. Koira otti sen heti suuhunsa. 

Meidän kurssin "vetäjä" (onhan meitä useita, mutta hän on toimikunnan puheenjohtaja, pääasiassa pomona kurssillakin) huomasi, että pidän liinaa hieman liian löysällä kun koira jäljestää. Minun pitäisi tavallaan tukea koiraa liinan päässä, jolloin koiran olisi ehkä helpompi pysyä jäljellä. Käy järkeen, ja ensi kerralla kokeilen kikkaa, jos siihen mahdollisuuden saan. Aikaisemmin ei ole tullut vastaavaa kehitystarvetta, sillä Saagalla on aina ollut niin paljon vauhtia, että sitä on saanut hidastaa kädet rakkuloilla, jolloin liina tukee koiraa automaattisesti. No mutta, katsellaan ja yritetään muistaa tämä hyvä vinkki. Etenkin mie olen tässä lajissa vielä sen verran aloittelija, että miulla on vielä NIIIN paljon opittavaa, joten kaikki vinkit ja kehitysideat otan kyllä vastaan.

On takapakista aina jotain hyötyäkin. Opin nimittäin monta asiaa esimerkiksi siitä, kuinka koiran motivaatio ja jäljestysinnostus saadaan ylläpidettyä. 

1. Pidä jäljestysharjoitusten välissä (tällä koiralla) ainakin se viikko taukoa, jopa reilusti enemmän. (Viime vuonna ennen kokeita meillä taisi olla melkein kaksi viikkoa, ettei tehty yhtäkään jälkeä)
2. Älä treenaa koemittaista jälkeä. Treenatessa riittää muutaman sadan metrin jälki. 
3. Jos koira ei vedä, huolehdi siitä että olet tarpeeksi etäällä koirasta ja tuet koiraa liinan avulla (=liina ei saa olla löysällä). 

Haluan loppuun korostaa, että en syytä koiraa mistään. Paljon mokasin itse ja virheistäni opin. Täytyy muistaa, että myös keliolosuhteet eivät olleet meidän näytösjäljellä helpommat mahdolliset, sillä tuuli oli aika kova.

Niin tai näin, takapakki kuuluu lajiin kuin lajiin, ja se on otettava pystypäin vastaan. Yleensä myös peiliin katsominen auttaa, nimittäin sieltä se vika usein löytyy. Epäonnistumisiin voi vaikuttaa niin moni asia, että turhaan oikeastaan alkaa selittelemään tai jossittelemaan. Mahdolliset virheet on kuitenkin käytävä läpi, että niistä voi oppia jotain tulevaisuutta varten. Sitä paitsi se kasvattaa luonnetta ja lisää kokemusta.

Kyllä se siitä! 

- Leena 

Meni miten meni, yhtä murunen se on aina.