Tokojuttuja

Miulle tuli tässä yks päivä mieleen, että nyt kun Saagalla on ollut niin paljon muuta tekemistä niin ei olla aikoihin kunnolla tehty mitään tokojuttuja. Toki metällä ja muualla tottelevaisuus on tärkeä juttu ja siellähän sitä tulee väkisin harjoiteltua ja käytyä läpi. Eikä toko lajina itessään oo ainakaan vielä miun sydäntä niin lähellä, että sitä ihan kilpailemaan alkais, vaan meille lähinnä tärkeintä on semmonen arkitottelevaisuus. Tietenkin yhdessä tekemisellä saa vahvistettua koiran ja ohjaajan välistä "sidettä".

Miulla oli useempi harjotus mitä käytiin Saagan kanssa läpi. Lähinnä ajattelin palauttaa vanhoja asioita mieleen ja kattoa kuinka ne sujuu (vai sujuuko enää ollenkaan). Jokaista harjoitusta tein muutaman kerran ja palkkiona miulla oli tällä kertaa ihan nameja. Tein tehtäviä tarkoituksella lyhyellä välimatkalla, koska tosiaan testailin miten asiat on hallussa.

1. harjoitus: luoksetulo

Tässä harjotuksessa jätin koiran paikalleen ja menin ehkä 20 metrin päähän koirasta. Annoin koiran odottaa puolesta minuutista puoleentoista minuuttiin ja kutsuin luokse. Tässä tehtävässä ei ollut ongelmia. Tein tämän tarkoituksella alussa, jotta koira malttaisi odottaa RAUHASSA, eikä into pinkeenä. Saaga on välillä vähän kuumakalle ja innostuu tosi herkästi esimerkiksi kehuista (sen kanssa pitää olla aika varovainen, ettei innosta sitä kehuilla liikaa).

2. harjoitus: paikallaolo

Harjoiteltiin ihan normaalia paikallaoloa samalla välimatkalla ja ajalla kuin luoksetuloa. Jätin siis koiran odottamaan, menin kauemmas odottelemaan ja lopulta palasin koiran luokse. Edellisen tehtävän jäljiltä Saaga selkeästi odotti tänne-käskyä, mutta ei meinannut kuin kerran liikahtaa paikaltaan, jolloin toistin paikka -käskyn. Tääkin sujui hyvin.

Tässä kuvassa koiraa on käsketty odottamaan paikallaan.

3. harjoitus: Seuraaminen

"Tokoseuraamista" siis. Miun mielestä tässä tehtävässä meillä ei ollut tällä kertaa koiran kanssa tarpeeks hyvää kontaktia, vaikka yritin kovasti saada koiran huomioo kivoilla äänillä (mitähän ohi kulkevat lenkkeilijät ajattelivat?) ja herkuilla. Tällä kertaa se ei riittänyt, mutta koira kuitenkin seurasi hyvin, vaikka katsekontakti oli ajoittain heikko.

4. harjoitus: Nouto

Koiralla oli vielä aika paljon intoa täynnä, ja muut tehtävät meni niin hyvin, joten ajattelin vielä kokeilla pienimuotoista noutoharjoitusta. Tämä tehtävä osoittautuikin yllättävän vaikeaksi, vaikka miun mielestä tää on tavallaan "alkeistehtävä". 

Jätin siis koiran jälleen odottamaan, tiputin kepin (harmitti etten älynnyt ottaa esimerkiks damia, mutta keksin tehtävänkin vasta kentällä) n. 15 metrin päähän ja kävelin vielä ehkä toiset 15m. Keppi jäi siis miun ja koiran väliin, josta koiran on tarkoitus tuoda se. Eka kerta sujui hyvin. Toisella kerralla Saaga sai jonkun höpelökohtauksen (mitä se tekee usein kun se innostuu/kuumuu liikaa tai muuten vaan osoittaa mieltä) ja juos keppi suussa ympäri kenttää kun päätön kana (ei siis sellasta sunnuntaijuoksua, vaan se oikeesti pilistelee täysiä). Oottelin sit siinä ihan rauhassa, että koira sai juoksunsa juostua, jonka jälkeen otin kepin ja tein tehtävän uuestaan. Sit koira toikin kalikan miulle nätisti käteen asti. 

Olin oikein yllättynyt kuinka hyvin Saaga muisti asiat, joita on harjoiteltu viime aikoina vaan käytännön tilanteissa. Nyt myö ollaan kuitenkin taas tänä syksynä mukana pk-noutajien kenttäkoulutuksissa. Mentiin semmoseen perushallittavuusryhmään, jossa siis opetellaan koiran perushallintaa myös tilanteissa, joissa on häiriötekijöitä (esimerkiks muut koirat yms). Noi koulutukset on miun mielestä oiva tilanne opetella häiriötekijöiden kanssa asioita, ja muutenkaan ei ehkä tulis kotona harjoteltuu niin ahkerasti. 

Sorsastus sujuu tosi hyvin edelleen. Tälläkin hetkellä Saaga ja Joni on metällä. Eilen ja toissapäivänä ne toi tulessaan molempina iltoina kaks heinäsorsaa. Katotaan tuleeko tänään taas kaks, voisivat välillä jo tuua jotain muutakin. ;)

Palaamisiin!

- Leena 

Viime päivien ohjelmaa

Saagan viimepäivät ovat kuluneet pitkälti metätyshommissa. Melkein joka ilta ne Jonin kanssa käypi metällä tässä meiän lähellä. Ei ne ilman saalista oo onneks nyt viime aikoina takasin tulleet. Ei siis ollenkaan turhia reissuja. Saaga on edelleen toiminut metällä tosi hyvin ja on noutanut myös erittäin haasteellisista paikoista. Yks päivä se vähän testaili Jonia ja juoksenteli sorsa suussa ympäriinsä. No mutta pitää sillä koiralla luonnetta ja omaa tahtoakin olla. ;) 

Meidän noutajahan on nykyään ilmeisesti myös ajokoira. Viime viikonloppuna se Ilomantsissa metällä ollessaan ajoi pupua. Kuten kuvasta näätte, pupu on vasta pieni, mutta hyvä se on pienestä alottaakin... Tilannehan oli aika huvittava kun Saaga ajoi tuon pupusen ihan Jonin jalan juureen, jossa Jonin veli sit vähänniinku vahingossa huitas jalalla. Noh nää on näitä poikien kyseenalaisia metsästystapoja.

Viime viikonlopun tulos Ilomantsista. Huomatkaa
joukossa oleva pupu. 

Tää iso heinäsorsa ammuttiin tästä meiän läheltä joelta.

Saagan luona vieraili yks päivä miun kaverin koira Pinkki. Pinkki on aika (miun mielestä) pieni bichon frise. Saaga kuitenkin onneks aika hyvin lopulta osas leikkii pienen koiran kanssa, vähän toki jouduttiin alussa komentamaan Saagaa rauhoittumaan. Lopulta Pinkki sitten jo komens Saagaa.

Ainut hyvä kuva saatiin kun esitettiin koirille namiapalaa. 

Mie käytin Saagan viime viikolla lonkka- ja kyynärkuvissa Joensuun Eläinklinikalla. Jo eläinlääkäri sanoi, että lonkat tuskin ovat paremmat kuin C, kyynärät onneksi olivat ok. Kennelliitto sit antoikin lonkista lausunnon D/C. Vähän kyllä harmittaa (ja yllätti, Saagan vanhemmilla on kuitenkin A/A & B/B), mutta pääasiahan siinä on, että koiralle ei tuu siitä mitään vaivaa. Nivelrikon merkkejä ei onneksi näkynyt ja myös silmät olivat ok. 

Klinikalla unessa. 

Saagan lonkat. Kuvasta jo huomaa kuinka kulmikkaat nuo
lonkkaluun (?) päät ovat, vaikka niidet pitäis olla pyöreet.
Tää kuva on vähänhuono kun puhelimella otettu vaaleaa
 seinää vasten.

Myö ollaan Saagan kanssa nyt nautittu ihanista syyskeleistä kun aurinko vielä paistaa ja on lämmin. Miusta sais kyllä jo pikkusen viilentyä. Viikonlopun Saaga nyt lepäilee ja ens viikolla/ens viikonloppuna se menee metälle (sorsa ja kanalintu). Vähän harmittaa kun nyt ei tän vuoden puolella oo enää mitään kokeita, eikä näyttelyihinkää välttämättä olla menossa vasta kun Helmikuussa. Hyvää kyllä tekee koirallekin vähän lomailla. Loppuun vielä satunnaisia kuvia viime päiviltä.

- Leena

Aamulenkiltä. 

Tääki on aamulenkiltä. Toissa-aamuna oli
kauhee sumu. 

Hymyä!

Saagan ensimmäinen vuosi

Tää teksti on pitkä, mutta mie laitoin paljon kuvia. 

Syyskuun ensimmäisenä päivänä tuli vuosi siitä kun meille kotiutui pieni musta pallero (miun piti ihan tarkistaa toi päivämäärä, koska en meinannut uskoa, että on todella kulunut jo vuosi!). Eihän myö sillon vielä todellakaan tiietty millainen koira siitä pienestä söpöstä mytystä kehkeytyykään. Tosin sitä myö ei oikeestaan vieläkään täysin tiietä.

Miepä aloitan tän ihan alusta. Oma koira on ollut miulle jo pitkäaikainen unelma, mutta se ei oo aikasemmin ollut mahdollista muun muassa miun vanhempien allergian vuoksi. Nyt elämäntilanne oli semmonen, että koiranottaminen oli mahdollista. Tais olla viime vuoden heinäkuuta kun mie tuumasin meiän pienellä rivarin pätkän takapihalla Jonille, että kyllähän tuohon joku pieni koira mahtus juoksentelemaan. Tähän Joni vastas, että eiköhän mietitä vielä sitä rotua. Mie olin miettinyt lähinnä jotain pikkukoiraa: chihuahuaa tai pomeranian pystykorvaa. Sit miun suusta tuli ihan automaattisesti: "No labradori sitten." Ja heti mie aloin ettiä sopivia kasvattajia netistä Jonin "suostumuksen" saatuani. Miun äitin kotipaikalla on ollut koko miun elämän ajan labradoreja (on edelleen), joten rotu on tullut tutuksi ja on ollut aina lähellä sydäntä. 

Monien sähköpostien ja puhelinsoittojen jälkeen löydettiin sitten sopivaan aikaan syntyvä ja meille sopivanlainen pentue. Käytiin kattomassa niitä Nuijamaalla Ipohin kennelissä, kun ne oli kolmen tai neljän viikon ikäisiä. Pentueessa oli kolme mustaa narttua, jotka otettiin pihalle ja saatiin itse valita meille pentu. Yks niistä kiipesi muitta mutkitta muiden yli ja lähti yksin tutkimaan pihaa. Jonihan valitsi meille sen, koska pentu osoitti rohkeutensa jo silloin. Mie en millään ois voinut valita niistä ketään, koska ne oli kaikki niin sulosia...

Koko pentue. Koitappa sieltä sit valita... Onneks valinta oli rajattu
kolmeen mustaan tyttöön ;)
Copyright: Kennel-Ipohin.

3.8.2013 Käytiin kattomassa Saagaa. Se oli ihan pieni
mytty vielä silloin.

Syyskuun alussa sitten käytiin hakemassa Saaga kotiin (nimi oli sentään miun keksimä...). Jo kasvattaja sano sillon, että "Tää on aika villi." Matka meni hyvin, alkumatkasta Saaga vähän uikutti, mutta loppumatkan nukku. Hyvin se meillä kotiutui: ei tainnut kun ekana yönä pikkusen inistä. Ekat kuukaudet meni sisäsiistiksi opetellessa, pöydän jalkoja ja lattialistoja järsiessä (taispa "muutamasta" kohdasta seinästäkin lähtee palasia) ja tapoja opetellessa. Tosin tapojahan opetellaan edelleen, ja vielä pitkään. Mutta mie yllätyin todella paljon siitä, kuinka helposti Saaga oppi pentuna kaikki peruskäskyt, jotka se edelleen osaa vaikka unissaan. 

Massu täynnä.

Eka päivä uudessa kodissa. 

Rivitalon kauhu, hih. 

Betoni on ilmeisen hyvää...

Joen rannassa.

Alkutalven riemua.

Saagalle ei aina ollut ihan selvää, mitä varten sanomalehdet on lattialla.
Noh, hyvinhän ne petipaikkanakin kelpasi.

Paljon myö Saagaa syksyllä käytettiin joka paikassa ja tutustutettiin toisiin koiriin sekä ihmisiin. Jopa metässä koira kävi syksyllä muutamia kertoja tutustumassa erilaisiin maastoihin. Mie kävin sen kanssa sitten alkutalvesta Pohjois-Karjalan Noutajakoirajärjestön pentukurssilla ja näyttelytreeneissä. Joulukussa tais olla Saagan eka Match Show, mutta ei taiettu siellä pärjätä. Ideahan siellä oli, että käytiin harjottelemassa vaan näyttelytilannetta.

Lopputalvelsta/alkukeväästä meidän oli tarkotus mennä Jyväskylään näyttelyyn, mutta Saaga alkoi yllättäen ontumaan ja varomaan jalkaansa. Välillä liikkuessa se aivan ulahti kun yritti laskea painoa jalalle, pääosin se juos kolmella jalalla. Ei mitään, koipi kuvattiin eläinlääkärin epäillessä, että jalassa olisi murtuma. Mitään vakavaa ei kumpikaan eläinlääkäri löytänyt. Lopputulos oli se, että ilmeisesti kasvukipuja/joku tulehdus (en ees muista enää). Kipulääkekuurilla se meni ohi. 

Unessa eläinklinikalla.

Päästiin sit keväämmällä Kerimäelle näyttelyyn pentuluokkaan. Saaga oli ainut narttu, mutta sai hyvän arvostelun. Toinen pentuluokka käytiin Polvijärvellä. Pääsiäisen aikaan Imatralla sit oli Saagan eka virallinen näyttely. Saaga sai EH:n. Muita tuloksia on ERI (Joensuu, toukokuu) ja H (Juva, heinäkuu).

Kerimäen näyttelystä.

Keväällä Saaga kävi myös muun muassa majavan metällä. Hyvin se siellä oli touhunnut, tosin eihän se oikeisiin töihin siellä päässyt. Sieltä tultuaan Saaga pääskin eläinlääkäripäivystykseen: sen pää turpos viidessä minuutissa ihan yhtä äkkiä todella paljon. Se oli ollut siis jo päivän kotona, ja sinä iltana käynyt vaan meiän takapihalla välillä. Koira oli ollut myös huonovointinen, joten kortisonia ei oikein hyödyttänyt antaa itse. Eikun siis päivystävälle, ettei hengitystiet menisi tukkoon. Siellä Saagalle laitettiin kortisonia ja pahoinvointilääkettä piikillä ja kyyn pureman varalta tippaan. Eläinlääkäri epäili kyseessä olevan allerginen reaktio jostain. Käärmeen puremaa lekuri ei pitänyt todennököisenä, koska käärmeenpuremassa yleensä on kuuma/kipeä kohta ja toispuoleinen turvotus. Saagan turvotusta enemmän kutitti ja se oli kyllä ihan tasainen ympäri pään. Noh, onneks kortisoni auttoi ja koira saatiin jälleen kuntoon. 

Matkalla eläinlekuriin kera turvonnut pää. Eläinlääkäri-
kin nauroi, että labradorihan näyttää ihan shar peiltä.

Tässä turvotus on laskenut jo jonkin verran,
iho ei enää näy.

Keväällä alettiin sit ihan toden teolla treenailemaan noutojuttuja. Kuten aiemmin oon kertonut, Joni oli Saagan kaa taipparikurssillakin. Noutotreeneistä voi lukea aikaisemmista kirjotuksista enemmän. 

Kesä meni Saagalla pitkälti mökkeillessä, ulkoillessa ja muutamissa näyttelyissä. Noutojuttuja treenailtiin koko kesä enemmän ja vähemmän, ja toki mejää myös! Mie kävin Saagan kaa myös mejä-kurssilla. Ollaan naurettukin, että meiän koiralla on enemmän harrastuksia kun monella ihmislapsella. 

Tän syksyn jutuista oon kirjotellut viime aikoina niin paljon, että niistä voi lukea yksityiskohtaisesti aiemmsita kirjotuksista. Tärkeimpiä tapahtumia on tietenkin ollut kyyhkyn ja sorsajahdin alotus ja mejä-kokeet. 

Saagalle on vuodessa tapahtunut kaikenlaista, mutta myös treenisuunnalla kehitystä on selvästikin tapahtunut paljon. Toivotaan, että sama tahti jatkuu, eikä takapakkia kauheesti tulisi. Oon kuitenkin siihen takapakkiinkin henkisesti varautunut, koska Saaga on vielä niin nuori koira, ettei kaikki vaan voi olla näin täydellistä...

Saagan ihanat juoksupöksyt...hihhi.

"Se oli hauskaa, onks lisää pahvilaatikoita?"

On tuo koira ollut ihan yliveto luonteensa ja oman olemuksensa kannalta. Vaikka se meillä onkin aikalailla harrastuskäytössä, on se kotikoirana kuitenkin ihan omaa luokkaansa. En mie osais enää ajatella aamuja ilman lenkkeilyä Saagan kanssa (ne muutamat Saagattomat aamut on olleetkin tosi outoja). On se jännä miten jo näin lyhyessä ajassa koiralle kehkeytyy jo oma paikkansa perheessä. Suuremmilta ongelmilta ollaan onneks vältytty, ja Saaga on hyvin sisäistänyt oman paikkansa meillä.

Suuret on meillä kuitenkin suunnitelmat ja unelmat tulevaisuudessa, mutta ne on niin ajatustasolla vielä, etten uskalla ääneen sanoa. Tästä syksystä sen verran, että Saagalla on tiedossa vaan metätystä ja lomailua sen jälkeen. Näyttelyt ja mejä-kokeet on suunniteltu vasta ens vuodelle.

Vastahan se oli noin pieni. <3 

Tassuttimet.

Mie haluan kiittää Saagan kasvattajia ihanasta pennusta ja avusta (oon kysellyt aivan kauheesti kasvattajalta kaikenmoista tästä koirasta milloin mihinkin liittyen). Kiitos kuuluu myös kaikille miun tutuille, ketkä on myös tukenut ja neuvonut minuu uuen harrastuksen parissa. Joni on miun kanssa kouluttanut koiraa ja ollut menossa mukana, kiitos. Isoin kiitos ja sydän kuuluu tietenkin Saagalle. 

Reilu vuosi taaksepäin en tiennyt tästä touhusta mitään.

- Leena