Pitkästä aikaa!

Huomasin, että täällä blogin puolella onkin ollut jo pidemmän aikaa vähän hiljaisempaa. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meidän meno on ollut ihan tavallista tallaamista enkä ole oikein keksinyt aihetta mistä kirjoittaa. 

Sorsan metsästys on pikkuhiljaa tältä syksyltä hiipunut, mutta pakastinta katsoessani huomasin että sorsasyksyhän on ollut varsin runsas. Ei sitä määrää älyäkään, kun isäntä ja koira tulevat metsältä toisinaan muutama sorsa mukanaan. Kun niitä kertoja alkaa tulla useampi ja aina on se muutama sorsa mukana, niin yllättäen sitä huomaakin kuinka paljon lihaa on talteen kertynyt. Nyt ainakin täällä Pohjois-Karjalassa ovat kelit olleet sen verran koleita, luntakin oli välillä yli 10 senttimetriä, ja joki on saanut rantaviivan läheisyydestä ohuen jääpeitteen. Joni on muutaman kerran vielä käynyt katselemassa joella sorsien lentoa, mutta koiraa ei ole uskaltanut ottaa mukaan. Se huimapäähän varmaan samantien hyppäisi veneestä uimaan...

Saaga ja Saagan noutamat sorsat yhdeltä illalta lokakuun loppupuolella.

Syysilta lenkkipolun varrella.

Viime viikonloppuna käytin Saagaa pitkästä aikaa näyttelyssä! Olin siis ilmoittanut Saagan sinne jo aikaisemmin ja arvoin loppuun saakka lähdenkö, vai enkö lähde. Onneksi päätin lähteä: meillä oli oikein mukava 12 tunnin mittainen road-trip kaverini Annan kanssa. Jyväskylässä en ollutkaan ennen näyttelyssä käynyt, joten siinäkin mielessä kokemus oli avartava. 

Saaga osallistui avoimeen luokkaan ja tuomarina oli Frank Kane Iso-Britanniasta. Kuten aina ennenkin, Saaga käyttäytyi näyttelypaikalla oikein hyvin ja rauhallisesti. Kokonaisuudessaan minulla oli tosi hyvä fiilis sekä koirasta, että itsestäni (en tällä kertaa tainnut juuri jännittää pientä alkujännitystä lukuunottamatta). Olen erittäin tyytyväinen Saagan esiintymiseen. Vaikka huomasin koirassa jonkun verran "virheitä", jotka myös tuomari valitettavasti huomasi, tuntui koira tosi kevyeltä ja se liikkui kun ajatus. Tällä kertaa se seisoi tosi hienosti paikallaan. 

Saaga ei stressaa näyttelyissä(kään).

Tulokseksi Saaga kuitenkin sai EH:n, josta yllätyin, mutta johon olen kuitenkin kehää ja tuomaria seurattuani tyytyväinen. Tuomari oli mielestäni aika tiukka arvostellessaan koiria, enkä oikein saanut kiinni siitä, millaisista piirteistä hän koirissa tykkäsi: ERI:n saaneet koirat erosivat toisistaan sekä malleiltaan, että liikkeiltään. 

Tässä nyt Saagan arvostelu: 
Two years four months. A topsize bitch with lot of substance. Needs more undercoat. Very good head and temperament. Needs more rear anglation and this shows in movement. She carries her tail too high. 

Minulle ei jäänyt arvostelusta mitään hampaankoloon ja yhdyn tuomarin mielipiteisiin täysin (myös kaikki muut varmaan yhtyvät etenkin tuohon häntä -kommenttiin katsottuaan allaolevan kuvan). Meillä on nyt tuosta Saagan hännästä tullut vähän ongelma: kun seisotan Saagaa, se joko roikottaa häntäänsä kohti maata tai heiluttaessaan häntää pitää sitä kohti taivasta. Tosin, ei se koiran elämää haittaa millään lailla, eikä se minuakaan häiritse huolimatta siitä, että tämä hännän asento ei ole labradorilla kovin toivottavaa.

Ai kauheeta :D jostain syystä tämä kuva huvittaa minuu kauheesti.
Valitettavasti meillä ei ollut mukana kuin vain kännykän kamera.

Otin tuohon alapuolelle huvin vuoksi ja urheilun kannalta vertailukuvan siitä,
millanen toi häntä oli pentuna...

Meillä oli ainakin tosi mukavaa, eikä miulle ainakaan koiran menestyminen ole se tärkein seikka minkä takia näyttelyissä käydään. Jos ottaisin liian kilpailuhenkisen asenteen, en usko että näyttelyissä käyminen olisi minulle, saati koiralle, enää mielekästä tekemistä. Mutta täytyy kuitenkin myös muistaa: jos ei koita, ei voita...

Kuten aikaisemmin sanoin, täälläpäin ehdittiin jo vähän aikaa naatiskella lumesta ja pakkasesta! Se hupi ei tosin kauaa kestänyt ja nyt lunta ei ole jäljellä nimeksikään. Alla kuitenkin muutamia talvisia kuvia. Toivotaan, että tilanne lumen suhteen taas paranee ennen joulua. Ollaan kuulolla!

- Leena 

Lumipalloa odotellessa...