Saagan ensimmäinen vuosi

Tää teksti on pitkä, mutta mie laitoin paljon kuvia. 

Syyskuun ensimmäisenä päivänä tuli vuosi siitä kun meille kotiutui pieni musta pallero (miun piti ihan tarkistaa toi päivämäärä, koska en meinannut uskoa, että on todella kulunut jo vuosi!). Eihän myö sillon vielä todellakaan tiietty millainen koira siitä pienestä söpöstä mytystä kehkeytyykään. Tosin sitä myö ei oikeestaan vieläkään täysin tiietä.

Miepä aloitan tän ihan alusta. Oma koira on ollut miulle jo pitkäaikainen unelma, mutta se ei oo aikasemmin ollut mahdollista muun muassa miun vanhempien allergian vuoksi. Nyt elämäntilanne oli semmonen, että koiranottaminen oli mahdollista. Tais olla viime vuoden heinäkuuta kun mie tuumasin meiän pienellä rivarin pätkän takapihalla Jonille, että kyllähän tuohon joku pieni koira mahtus juoksentelemaan. Tähän Joni vastas, että eiköhän mietitä vielä sitä rotua. Mie olin miettinyt lähinnä jotain pikkukoiraa: chihuahuaa tai pomeranian pystykorvaa. Sit miun suusta tuli ihan automaattisesti: "No labradori sitten." Ja heti mie aloin ettiä sopivia kasvattajia netistä Jonin "suostumuksen" saatuani. Miun äitin kotipaikalla on ollut koko miun elämän ajan labradoreja (on edelleen), joten rotu on tullut tutuksi ja on ollut aina lähellä sydäntä. 

Monien sähköpostien ja puhelinsoittojen jälkeen löydettiin sitten sopivaan aikaan syntyvä ja meille sopivanlainen pentue. Käytiin kattomassa niitä Nuijamaalla Ipohin kennelissä, kun ne oli kolmen tai neljän viikon ikäisiä. Pentueessa oli kolme mustaa narttua, jotka otettiin pihalle ja saatiin itse valita meille pentu. Yks niistä kiipesi muitta mutkitta muiden yli ja lähti yksin tutkimaan pihaa. Jonihan valitsi meille sen, koska pentu osoitti rohkeutensa jo silloin. Mie en millään ois voinut valita niistä ketään, koska ne oli kaikki niin sulosia...

Koko pentue. Koitappa sieltä sit valita... Onneks valinta oli rajattu
kolmeen mustaan tyttöön ;)
Copyright: Kennel-Ipohin.

3.8.2013 Käytiin kattomassa Saagaa. Se oli ihan pieni
mytty vielä silloin.

Syyskuun alussa sitten käytiin hakemassa Saaga kotiin (nimi oli sentään miun keksimä...). Jo kasvattaja sano sillon, että "Tää on aika villi." Matka meni hyvin, alkumatkasta Saaga vähän uikutti, mutta loppumatkan nukku. Hyvin se meillä kotiutui: ei tainnut kun ekana yönä pikkusen inistä. Ekat kuukaudet meni sisäsiistiksi opetellessa, pöydän jalkoja ja lattialistoja järsiessä (taispa "muutamasta" kohdasta seinästäkin lähtee palasia) ja tapoja opetellessa. Tosin tapojahan opetellaan edelleen, ja vielä pitkään. Mutta mie yllätyin todella paljon siitä, kuinka helposti Saaga oppi pentuna kaikki peruskäskyt, jotka se edelleen osaa vaikka unissaan. 

Massu täynnä.

Eka päivä uudessa kodissa. 

Rivitalon kauhu, hih. 

Betoni on ilmeisen hyvää...

Joen rannassa.

Alkutalven riemua.

Saagalle ei aina ollut ihan selvää, mitä varten sanomalehdet on lattialla.
Noh, hyvinhän ne petipaikkanakin kelpasi.

Paljon myö Saagaa syksyllä käytettiin joka paikassa ja tutustutettiin toisiin koiriin sekä ihmisiin. Jopa metässä koira kävi syksyllä muutamia kertoja tutustumassa erilaisiin maastoihin. Mie kävin sen kanssa sitten alkutalvesta Pohjois-Karjalan Noutajakoirajärjestön pentukurssilla ja näyttelytreeneissä. Joulukussa tais olla Saagan eka Match Show, mutta ei taiettu siellä pärjätä. Ideahan siellä oli, että käytiin harjottelemassa vaan näyttelytilannetta.

Lopputalvelsta/alkukeväästä meidän oli tarkotus mennä Jyväskylään näyttelyyn, mutta Saaga alkoi yllättäen ontumaan ja varomaan jalkaansa. Välillä liikkuessa se aivan ulahti kun yritti laskea painoa jalalle, pääosin se juos kolmella jalalla. Ei mitään, koipi kuvattiin eläinlääkärin epäillessä, että jalassa olisi murtuma. Mitään vakavaa ei kumpikaan eläinlääkäri löytänyt. Lopputulos oli se, että ilmeisesti kasvukipuja/joku tulehdus (en ees muista enää). Kipulääkekuurilla se meni ohi. 

Unessa eläinklinikalla.

Päästiin sit keväämmällä Kerimäelle näyttelyyn pentuluokkaan. Saaga oli ainut narttu, mutta sai hyvän arvostelun. Toinen pentuluokka käytiin Polvijärvellä. Pääsiäisen aikaan Imatralla sit oli Saagan eka virallinen näyttely. Saaga sai EH:n. Muita tuloksia on ERI (Joensuu, toukokuu) ja H (Juva, heinäkuu).

Kerimäen näyttelystä.

Keväällä Saaga kävi myös muun muassa majavan metällä. Hyvin se siellä oli touhunnut, tosin eihän se oikeisiin töihin siellä päässyt. Sieltä tultuaan Saaga pääskin eläinlääkäripäivystykseen: sen pää turpos viidessä minuutissa ihan yhtä äkkiä todella paljon. Se oli ollut siis jo päivän kotona, ja sinä iltana käynyt vaan meiän takapihalla välillä. Koira oli ollut myös huonovointinen, joten kortisonia ei oikein hyödyttänyt antaa itse. Eikun siis päivystävälle, ettei hengitystiet menisi tukkoon. Siellä Saagalle laitettiin kortisonia ja pahoinvointilääkettä piikillä ja kyyn pureman varalta tippaan. Eläinlääkäri epäili kyseessä olevan allerginen reaktio jostain. Käärmeen puremaa lekuri ei pitänyt todennököisenä, koska käärmeenpuremassa yleensä on kuuma/kipeä kohta ja toispuoleinen turvotus. Saagan turvotusta enemmän kutitti ja se oli kyllä ihan tasainen ympäri pään. Noh, onneks kortisoni auttoi ja koira saatiin jälleen kuntoon. 

Matkalla eläinlekuriin kera turvonnut pää. Eläinlääkäri-
kin nauroi, että labradorihan näyttää ihan shar peiltä.

Tässä turvotus on laskenut jo jonkin verran,
iho ei enää näy.

Keväällä alettiin sit ihan toden teolla treenailemaan noutojuttuja. Kuten aiemmin oon kertonut, Joni oli Saagan kaa taipparikurssillakin. Noutotreeneistä voi lukea aikaisemmista kirjotuksista enemmän. 

Kesä meni Saagalla pitkälti mökkeillessä, ulkoillessa ja muutamissa näyttelyissä. Noutojuttuja treenailtiin koko kesä enemmän ja vähemmän, ja toki mejää myös! Mie kävin Saagan kaa myös mejä-kurssilla. Ollaan naurettukin, että meiän koiralla on enemmän harrastuksia kun monella ihmislapsella. 

Tän syksyn jutuista oon kirjotellut viime aikoina niin paljon, että niistä voi lukea yksityiskohtaisesti aiemmsita kirjotuksista. Tärkeimpiä tapahtumia on tietenkin ollut kyyhkyn ja sorsajahdin alotus ja mejä-kokeet. 

Saagalle on vuodessa tapahtunut kaikenlaista, mutta myös treenisuunnalla kehitystä on selvästikin tapahtunut paljon. Toivotaan, että sama tahti jatkuu, eikä takapakkia kauheesti tulisi. Oon kuitenkin siihen takapakkiinkin henkisesti varautunut, koska Saaga on vielä niin nuori koira, ettei kaikki vaan voi olla näin täydellistä...

Saagan ihanat juoksupöksyt...hihhi.

"Se oli hauskaa, onks lisää pahvilaatikoita?"

On tuo koira ollut ihan yliveto luonteensa ja oman olemuksensa kannalta. Vaikka se meillä onkin aikalailla harrastuskäytössä, on se kotikoirana kuitenkin ihan omaa luokkaansa. En mie osais enää ajatella aamuja ilman lenkkeilyä Saagan kanssa (ne muutamat Saagattomat aamut on olleetkin tosi outoja). On se jännä miten jo näin lyhyessä ajassa koiralle kehkeytyy jo oma paikkansa perheessä. Suuremmilta ongelmilta ollaan onneks vältytty, ja Saaga on hyvin sisäistänyt oman paikkansa meillä.

Suuret on meillä kuitenkin suunnitelmat ja unelmat tulevaisuudessa, mutta ne on niin ajatustasolla vielä, etten uskalla ääneen sanoa. Tästä syksystä sen verran, että Saagalla on tiedossa vaan metätystä ja lomailua sen jälkeen. Näyttelyt ja mejä-kokeet on suunniteltu vasta ens vuodelle.

Vastahan se oli noin pieni. <3 

Tassuttimet.

Mie haluan kiittää Saagan kasvattajia ihanasta pennusta ja avusta (oon kysellyt aivan kauheesti kasvattajalta kaikenmoista tästä koirasta milloin mihinkin liittyen). Kiitos kuuluu myös kaikille miun tutuille, ketkä on myös tukenut ja neuvonut minuu uuen harrastuksen parissa. Joni on miun kanssa kouluttanut koiraa ja ollut menossa mukana, kiitos. Isoin kiitos ja sydän kuuluu tietenkin Saagalle. 

Reilu vuosi taaksepäin en tiennyt tästä touhusta mitään.

- Leena