Koirakuiskausta ja tahtojen taistelua

Nyt tulee pitkä tarina yksinkertaisesta ja lyhyestä tän päivän treenistä. Mie kirjotan tätä blogia pääsääntöisesti siis itelleni muistiin, minkä vuoksi kerron joitakin miun mielestä merkittäviä tapahtumia tosi tarkkaan. Jos joku ei tätä jaksa lukea, niin voi kelata suoraan alas. Tän pitkän tekstin jälkeen kerron vähän kuvien avulla viimeaikojen tapahtumia, että ei tulisi hirveä romaani. 

* * *

Tänään lähdin Saagan kanssa ihan normaalisti lenkille iltapäivällä. En ajatellukaan miten suuri juttu tuosta vois tulla. 

Käveltiin tuohon meidän lähikentälle ajatuksena vähän treenata perusjuttuja: luoksetuloa ja paikallaoloa (taas kerran). Eihän siitä mitään tullut. En tiedä oliko kyse treenin puutteesta, ylimääräsestä energiasta vai auktoriteettiongelmasta, mutta Saaga taas veti hirveät hepulit ja juoksenteli ympäri kenttää ottaen suuhun välillä keppiä, välillä lumipalloja ja mitä lie. Kuten oon aikasemmin kertonut, Saagan saadessa hepulit se oikeasti juoksee ihan päättömässä hullun kovaa eestakasin yleensä ihan miun vierestä. Tuntuu, että se tekee sen ihan kiusallaan. En tiiä onko se ihan normaalia... Kyllä piti taas vähän hengitellä syvään ja komentaa koiraa rauhallisesti, mutta päättäväisesti päästämään kaiken maailman roskista irti ja tulemaan sivulle. 

Ensin tuo kikka onnistuikin ja Saaga tuli sivulle, mutta koiralla oli selkeästi vielä patoutunutta energiaa ja se teki toisen harjotuksen kohdalla saman tempun. Taas hengittelin vaan syvään ja yritin purkaa miun hermostusta sillä pois, jotta se ei heijastuisi koiraan asti. Koska kikka ykkönen ei toiminut, otin käyttöön kikka kakkosen: en kiinnittänyt koiraan mitään huomiota ja käänsin sille koko ajan selän. Ajattelin tällä saavani koiran huomion niin, etten itse anna sille mitään huomiota. Koiralle on (ainakin koirakuiskaaja Cesar Millanin mielestä, hehe) paha rangaistus se, ettei lauman johtaja anna sille mitään huomiota. Käännyin siis aina ympäri, kun koira katsoi tai juoksenteli minua kohti. Tein näin ehkä neljän minuutin ajan. Joka kerta kääntyessäni koira yritti juosta minua kohti eri suunnasta. Aikamoinen tahtojen taistelu se minulta itseltänikin oli, mutta pysyin rauhassa enkä missään vaiheessa sortunut raivoamaan koiralle, koska Saagan tilanteessa se vain lietsoo koiraa. 

Lopulta koira tuli rauhallisesti miun sivulle istumaan. Silloin ajattelin mielessä "WAU!!!!", tietenkään tätä mielentilaa ei koiralle saa näyttää, vaan pitää olla mahdollisimman rauhallinen. Saagasta oikein huomasi, että sen mielentila on täysin muuttunut, eikä silmissä ollut enää sellaista hullun kiiltoa. Tää oli selkeesti psykologinen haaste koiralle ja huomasin, kuinka sen aivot raksutti. Tämän jälkeen luoksetulot ja paikallaolot sujui todella hyvin ja rauhallisesti: Saaga tuli luokseni ja odotti paikallaan rauhassa katsoen minuun ja keskittyen tehtävään, eikä ympärillä oleviin tuoksuihin, keppeihin tai vastaaviin. 

Kun lopetettiin tehtävät (kehuin tottakai onnistuneista tehtävistä), otin Saagan hihnaan ja lähdettiin kävelemään kotiin päin. Koira lähti seuraamaan kentältä minua ja seurasi kotiin asti. Seuraamisella tarkoitan nyt sitä, että se seurasi minua vähän takanani edes yrittämättä mennä eteeni. Ja se käveli tosi rauhallisesti, eikä höseltänyt. 

En tiedä mitä tuossa meidän harjoituksessa tapahtui, kun koiran mieli muuttui noinkin radikaalisti, mutta tuntuu että nyt todella löysin oikean tavan tuon koiran johtamiseen. Parastahan tässä on se, että koira muuttui täysin ilman, että kosketin koko koiraa. Ehkä tää on sitä energian merkitystä, mitä aikaisemmin mainitsemani koirakuiskaaja tarkoittaa. Nyt tuntuu, että oikeasti älysin mitä on rauhallisen-päättäväinen energia. Nyt myös älysin, että sillä oikeasti voi olla jotain merkitystä. 

Jatkossa Saagan kanssa tosiaan pitää muistaa olla rauhallinen. Jos sen kanssa ei ole rauhallinen, ei johtajuudesta ja mahdollisista harjoituksista tule mitään. Saaga pitää myös palkita mahdollisiman "huomaamatta" esimerkiksi nameilla tai pienellä rapsutuksella, joka välittää rauhallisuutta. 

* * * 

Nyt sitten kuvien kera viimeaikojen tapahtumia ja kuulumisia. Nyt ei oo kamera ollut menossa mukana, joten siksi kuvat ei ole parhaita mahdollisia laadultaan. :) 

Meiän lähellä on heppatalli. Hepat on Saagan mielestä aina vaan yhtä
ihmeellisiä ja jännittäviä. 

Aika pimeetä on jo iltasin (ja päivisin). Sitä varten on otsalamppu,
heijastinpanta ja valopanta.

Saaga oli mätsärissä pun ei sij. Parikisassa Saaga oli miusta tosi
hienosti, ehkä vähän turhan laiskasi juoksi. Mutta seisoi hyvin ja
oli iloisen näköinen. Punaisten kehässä häntä ei enää jaksanut heilua
ja askel oli jo turhan raskas. Kotona otetussa kuvassa ei jaksanut enää
edes seisoa kovin hyvin. 

"Hyvinhän mie tähän mahun"

Pesupäivä. 

Mamman kulta <3

Meijän möttönen. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 

- Leena