Viime viikonlopun jäljestyskoe

Kävin siis viikonloppuna Saagan kanssa mejä-kokeessa Lieksan Vuonislahdessa. Keli oli miun mielestä vähän inhottava: melkein 30 asteen helle ja ilma oli kostea. Noh, näille ei voi mitään, suomen kesästä ei koskaan tiiä.

Kauhistutti vähän kattoo mittaria, kun mentiin tekemään jälkiä...

Lauantaina ajoin iltapäivästä koepaikalle. Pääpaikkana toimi semmonen mukava maalaistalo, joka oli ilmeisestikin kokeen järjestäjän tutun kotipaikka. Saaga ei ollut vielä lauantaina mukana, koska silloin teimme vain jäljet. 

Mie toivoin kokenutta jäljentekoparia ja sellaisen onneksi sainkin. Ensin veretettiin ja piilomerkittiin VOI-luokan jälki, joka oli (onneksi) jo valmiiksi suunnistettu. Sen jälkeen käytiin tekemässä AVO-luokan jälki: ensin suunnistettiin ja merkattiin maastoon krepit sekä tehtiin makaukset. Siniset krepit merkattiin jäljen alkuun ja punaiset loppuun. Lisäksi jäljen alkuun tulee laittaa punainen kreppi 10m kohdalle, jotta jäljestävän koiran ohjaaja tietää, mihin asti koiraa saa ohjata. Toisella kierroksella sitten otettiin avomerkit pois, laitettiin piilomerkit ja veretettiin jälki. 3dl verta jaetaan alkumakaukselle sekä AVO-luokassa kahdelle muulle makaukselle. Kyseinen jälki tuli minulle opastettavaksi, joten painoin jäljen tarkasti mieleeni ja piirsin siitä myös kuvan, mihin merkkasin maamerkit. Miun pari osas opastaa tosi hyvin ja selkeesti jälkien tekovaiheessa, nyt tuntuu että melkein jo osaisin ens kerralla tehä itsekin. Illalla ajelin sitten aika väsyneenä kotiin tunnin ajomatkan. 

Hienot oli näkymät. Tää on VOI-luokan jäljen varrelta.

Sunnuntaina ajoin sitten koiran kanssa koepaikalle seitsemäksi. Lähdin kotoa sen verran ajoissa, että ehdin käyttää Saagaa vähän lenkillä paikan päällä. Aamupalaa syödessämme ylituomari piti puhuttelun, jossa käytiin läpi päivän käytännön asiat. 

Saaga meni jo autoon oottamaan, ennenkun oltiin ees
valmiita lähtemään. Se varmisti, että pääsee mukaan.

Sitten jo kahdeksan aikaan ensimmäinen koira lähti jäljelle. Meille sattui toinen jälki, ja aika pian jo lähdettiin Saagan kanssa jäljen alulle odottelemaan. Sain käyttää Saagaa vielä uimassa ennen jäljestystä. Ei se kyllä paljoo malttanut uida, koska kävi jo valmiiksi niin kuumana. Yritin vähän rauhoitella sitä kävelyttämällä sitä. Voin kyllä sanoa, että jännitti. Ja paljon. Jopa meidän tuomari, Markku Hassinen, yritti vähän ravistella miusta jännitystä pois.

Siitä se alkoi. Meidän jälki nimittäin.
Kuva: Sirpa Päivinen.

Sitten aloitettiin meidän jäljestys: meille näytettiin jäljen alku ja tutkittiin makaus. Makauksen tutkimisen jälkeen mie en älynny ohjata Saagaa jäljen suuntaan. Se on aina lähtenyt itse niin innokkaana jäljestämään, jotta ajattelin sen lähtevän nyttenkin. Sehän oli virhe. Saagahan lähti tohkeissaan aivan väärään suuntaan, josta en saanut sitä enää jäljelle: hukka. Tämä virhe harmitti minuu tosi paljon (ja harmittaa edelleen), koska luultavasti oltais saatu ykköstulos ilman tuota mokaa, koska Saagan päästyä jäljelle se jäljesti tosi hyvin. Kerran lähti riistan jäljille, mutta sain sen onneksi takaisin töihin. Välillä koira näytti väsymisen merkkejä, esimerkiksi kaatuneen puun rungon kohdalla Saaga katto minuu ilmeellä "onko pakko?". Kyllä se sitten hyppäs sen yli kehotuksitta onneks. Hetken miulla kävi jo mielessä, että keskeytänkö, koska tosiaan koira oli jo aika uupunut... Onneks sorkka tuli sitten pian ja koe oli läpi!

Autolle päästyä käytin Saagan taas uimassa ja juotin. Laitoin sille autoon alustaksi märän pyyhkeen, että sen olis vähän viileämpi olla. Miun piti lähteä heti opastamaan seuraavaa jälkeä, jonka ajan Saaga joutui odottamaan autossa. Jätin auton varjoon, pikkusen ikkunoita auki ja tietenkin myös vesikupin. Toi kostea pyyhe alustana toimi tosi tehokkaasti: koira ei edes läähättänyt kun tulin takaisin. Suosittelen kyllä kokeilemaan tuota kuumalla kelillä. 

Opastettuani ja purettuani kyseisen jäljen, olin jo aivan puhki (ja Saaga myös) metsässä rämpimisestä hellesäässä. Meidän sen päivän työt oli onneksi siinä. Mentiin takaisin kokeen pääpaikalle, jossa ooteltiinkin sitten vaan muut pois metsästä. Odotteluaika ei ollut mielestäni kohtuuttoman pitkä, koska meitä oli AVO-luokan koiria kolme ja VOI-luoka koiria kaksi. 

Saaga rentoutuu suorituksen jälkeen. En tiedä, miten se näyttää
noin pulskalta, hih.

Iltapäivällä sitten syötyämme ja kahviteltuamme, tuomari jakoi arvostelut ja piti lopetuspuheen. Saagan tulokseksihan tuli AVO2, johon olen kyllä tyytyväinen. Vaikka se mun oma moka harmittaakin, tulee muistaa että nämä olivat meidän molempien ekat kokeet ja keli oli todella haastava. Puhuttelun jälkeen päästiinkin sitten lähtemään kotiin ihan hyvissä ajoin. Miun mielestä oli todella mukava viikonloppu, vaikkakin aika rankka!

Kyllä kelpas ootella tämmösissä maisemissa.

Mie annoin Saagalle aamulla, ja myös edellisenä päivänä, annoksen FitDogin energiajuomaa. Mie ostin sitä kokeilumielessä, koska miusta se vaikutti tosi hyvältä paitsi koiran nestetasapainon takia, myös fyysisen jaksamisen kannalta. Vielä on tosi vaikee sanoo, toimiiko se mun mielestä, koska miulla ei oo vertailukohdetta. Mutta kokeilu jatkuu... ;)

Tässä vielä Saagan arvostelu (35/50p):

Lähtömakaus tutkitaan, josta koira etenee vasemmalle eikä saada sieltä jäljelle. 1-hukka. Osoitetaan uusi alku. Koira aloittaa jäljestämisen ja 1-osuus edetään siksak-tyyppisesti tarkistellen ja välillä aivan jäljellä 1-kulmalle, joka tarkasti. Makaus ei kiinnosta riittävästi. 2-osuus hyvää jäljestystä aina noin puoliväiin, jossa laaja haku oikealla riistan jäljillä. Saadaan sieltä takaisin verijäljelle. Loppuosuus taas hyvää jäljestystä tarkistellen 2-kulmalle, joka tarkasti. Makaus ei kiinnosta. 3-osuus tarkistellen jäljen molemmin puolin. 1 pitempi tarkistus ennen kaatoa, jolle jäljestää verijäljen tuntumassa. Sorkka kiinnostaa ja palaa sitä vielä nuuhkimaan. Nuori koira ja lisää koekokemusta vaativa ohjaaja etenevät tänään sopivaa vauhtia hellesäässä. 

Huhhuh, olihan viikonloppu. Mutta opin tuosta, että ei sitä koetta kannata jännittää. Varsinkin tässä kokeessa ollut tuomari on tosi rento ja mukava tyyppi, jota ei kannata pelätä. Sitä paitsi, jäljestyksen lopussa Saaga teki paljon paremmin töitä, kun miun oma jännitys alkoi hupenemaan kun seurasin koiran työskentelyä! Kyllä se jännitys kulkee liinaa pitkin myös koiralle... Mutta ei se auta kun miun opetella lukemaan koiraa ja hankkimaan lisää koekokemusta! 

Kotona meidän ekan pystin kanssa rankan päivän jälkeen.

Vielä loppuun: kiitos kaikille koekavereille, kokeen järjestäjille ja tietenkin tuomarille! Miulla ainakin oli tosi mukavaa.

- Leena